Näytetään tekstit, joissa on tunniste buy it. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste buy it. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

this and that

Aina mä vaan pyytelen anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut tänne paljon mitään hetkeen, ja teen sen taas. Mulla on valmisteilla aikamoinen postaus, pisin ikinä. Mutta se ei ole vielä valmis, joten saatte odotella sitä hetken aikaa. Nyt mä voisin esitellä teille mun eilisiä kirpparilöytöjä! Oltiin siis serkun kanssa Jyväskylässä kirpparikierroksella.


 Kaksi aika namia huivia, yhteensä 9.50 euroa.


Vyö 2.80 euroa.


Sininen neulepaitahässäkkä, 4.00 euroa.


Nää ei oo kirpparilta, vaan äitin työkaverin tytön vanhat kengät sai hyvän kodin. Ihanaa, kun jollain muullakin on iso jalka! Ja toi matto on muuten mun ihan ite tekemä, tykkään siitä aika paljon! Ainiin, kengät, 0 euroa.

Perjantaina (okei, mun aikajärjestys ei ole looginen...) olin toisen serkun kanssa katsomassa Happoradiota. Oli aika jees, vaikka en ookaan koskaan kyseistä orkesteria erikoisemmin fanittanutkaan. Radion kuuntelusta oli kuitenkin hyötyä, oisko ollu kolme biisiä koko keikalla, joita en ollut ennen kuullut. 



 Miten on mahdollista, että mulle on siunaantunut maailman parhaat serkut? Ja tällä tarkoitan ihan kaikkia.

lauantai 24. syyskuuta 2011

still alive!

Mä selvisin siitä. Viikosta ilman tietokonetta. Possible? It is! Vähän ahdisti välillä kun täällä kotona vaan olla möllötti, niin ei tiennyt mistään mitään, kun yleensä Facebook kertoo kaiken tarpeellisen. Ja sitten oli blogia ikävä. Mulle pompsahteli mieleen melkein kokoajan asioita, joista mä oisin NIIN paljon halunnut kirjoittaa, mutta ei, piti tyytyä laittamaan lapulle jotain ylös, että edes saa kasattua osan tuntemuksista tänne. Mulla on iso osa jutuista ikuistettu kuviin, joten ne maustaa mun kertomusta viikosta ilman tietokonetta.

Lauantaina roadtrip Kangasniemicityyn. Ostin ihan älyttömän upeen julisteen, joka esittää sellasta vanhaa ruskeeta karttaa. Awws. Tykkään. Kunhan saan sille kehykset ja seinälle (luultavasti sitten kun saan mun huoneen makeoverin tehtyä) niin tänne siitä heti kuvaa ah.



Sunnuntaina kynsiterapiaa, luontokuvailua, omenamarenkipiirakkaa ja ihmisen paras ystävä.










Maanantaina mä luin. Ja sain mun huivin valmiiksi! 





Do you like it? I do.


Tiistainakin mä luin. Ja olin Sleepless in Seattle.



Keskiviikkona olin in da city. Eli Jeikeiel, baby! Ja Angelus Rooibosta ja ruotsia.



Torstaina yritin vielä epätoivoisesti tunkea päähäni ruotsin prepositioita. Ja kävin seikkailulla.


"Be my samurai!"




Ja sitten tuli perjantai. Ja NE. Ruotsin kirjoitukset. Yllättävän kivuton kokemus. En halua muistella tapahtunutta, liian väsynyt kirjoittamaan mitään juuri nyt. Ja illalla/yöllä yhdet 18-synttäribileet. Aika mahtavuutta, koko Food, Love and Barman oli paikalla. Joten mikä voisi olla parempaa? Maailma parani kertaheitolla. Keskustelut saattaa olla syvällisiä neljän aikaan yöllä. Ihan vähän vain.

Ja seuraavana aamuna on nautinnollista lähteä puoli 10 toisille synttäreille. Tällä kertaa kuuskymppisille. Ruoka ja seura oli hyvää. Joten en valita niistä muutaman tunnin yöunista.




Nyt vähän leffaa ja saunaa ja sitten unta. Ja paljon. Huomenna sitten kirimään koulua kiinni.

Loppukevennykseksi tietokoneettoman viikon löytöjä:



"Nyt se nukkuu vieressäni, kainalooni kaivautuneena 
Kauneimmillaan tyynynkuva poskeen painautuneena

Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimeinä öinä,
Kun sen kosketuksesta sielu sekä ruumis kihelmöivät
Kun se luonani ekan kerran kävi kylässä,
se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät"

Tällaisen tunteen saa lahjoittaa mulle millon vaan. Mieluiten heti. Kiitos.


Ja tässä teille hyvää musiikkia. Voi himpula sentään, TYKKÄÄN! 

Mulle tuli myös hillitön viskinhimo. Kiitos TV2:n ohjelmalle Oz ja James: Malja Britannialle! Kaikkea sitä tuleekin katsottua. Mutta viskiä mulle kiitos! Torstai oli muutenkin ihmeen hihittelypäivä, nauroin kaikelle. 

Ja pyydän vielä hartaasti anteeksi tämän postauksen laatua, en vaan jaksa kirjottaa. Ehkä huomenna?

lauantai 17. syyskuuta 2011

Mä NIIN tulen katumaan tätä...

...mutta tää on vaan mun omaksi parhaakseni. En koskaan uskonut tekeväni tätä, mutta tänään (tai no oikeastaan eilen...) mulle valkeni, että mun on pakko. Kyseessä ei ole mitään vakavaa ja peruuttamatonta, vaan jotain mun itsekuria koettelevaa. Mä aion olla viikon ilman tietokonetta.

Miksi? Koska mun on pakko ottaa itteeni niskasta kiinni ja opiskella. Mä menin noihin ruotsin ja ranskan kuunteluihin aika minimiharjotuksella, ja tän viikon englannin ja ruotsin kokeisiin luin yhteensä ehkä 2 tuntia. Se näkyy tuloksissa, I KNOW. Miks mä oon se maija myöhänen? Miksi mä en vaan VIITSI lukea? Ehkä koska ennen mä osasin asiat lukemattakin. Mutta sitten tuli lukio. Jossa kaikesta pitää tietää vielä vähän enemmän. Ja se vaatii lukemista. Joka on kivaa, jos kyseessä on romaani koulukirjan sijaan.

Mun koulunkäynti on ollut aika retuperällä tän syksyn. Mä olen kyllä käynyt tunneilla ja kuunnellutkin mitä opettajat on sanoneet, mutta mun aivot ei jotenkin vaan prosessoi sitä. Mä en ole koskaan aikasemmin lyöny koulua näin läskiksi, mä en vaan jaksa lukee niitä kappaleita ja tehdä läksyjä. EN VAAN JAKSA. Onneks nyt on koeviikko, ja mun kokeet on jo tehty. Siispä welcome, kuuden päivän "loma"!


Tämä tuleva "loma" ei kyllä tule olemaan mikään loma. Lukuun ottamatta huomista (lauantaita) ja tiistaita (joista on pakko löytää myös hetkiä ruotsille), mä aion opiskella ahkerasti. Se taas ei onnistu ilman että mä työnnän tän koneen kaapin pohjalle ja raivaan tähän työpöydälle tilaa koulukirjoille. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Koneen olisi pitänyt olla se, joka sysätään syrjään kirjojen tieltä, eikä toisin päin.

Yleensä mä istun useamman tunnin koneella päivässä. Nyt mä aion tehdä seuraavalle viikolle aikataulun, jossa ei ole sekuntiakaan varattu tietokoneelle. Opiskelun lisäksi aion sisällyttää aikatauluun myös lenkkeileyä, taiteilua, hemmotteluhetkiä (esim. kynsihoito, leffailta), unta, rentoutumista. Valmistautumista ensi perjantain kuusituntiseen koitokseen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mä toivon, että nuo asiat säilyvät mun rutiineissa myös perjantain jälkeen, vaikka kone tulee taas kuvioihin.

Mä tiedän, että seuraavasta viikosta tulee mulle rankka. Mä olen tosi pahasti addiktoitunut tietokoneeseen, että jo viime viikonloppu ilman konetta teki tiukkaa. Lisäksi tällä hetkellä koulukirjoihin tarttuminen tuntuu ylivoimaiselta. Mutta yleensä kun mä päätän jotain tällaista, mä myös pidän sen. Varsinkin jos olen toitottanut asiasta kaikille. Mä haluan näyttää olevani tarpeeksi vahva. 


AAAAH, mun on pakko vielä brassailla viimeisimmällä ostoksellani, Sokoksen Gossip-malliston neuletakilla! Voi kiitos, More To Love!, että ootte niin ihania ja siitä, että teidän ansiosta pengoin Gossip-rekkiä vähän kauemmin! <3





Anteeksi kuvien kaamea laatu, valaistus ja kuvaaja ei ole ihan parhaimmilaan tähän aikaa vuorokaudesta!

Nyt head stuck in the clouds vaikenee viikoksi, koittakaa kestää! Looooove, pus.

maanantai 12. syyskuuta 2011

rakkaudentunnustuksia

Ei voi kyllä taas muuta kun myöntää, että we are living in a material world and I am a material girl. Vaikka mä kuinka yritän olla onnellinen välittämättä liikaa tavaroista, niin pakko se vaan on myöntää, että ne hallitsee mun elämää. Tässä on tullut taas tehtyä hankintoja (iskän rahapussin pienoisella avustuksella...), jotka on niin tavaroita, ettei enempää tavaroita voi olla. Mutta ne on ilahduttaneet mua tän kaiken koulustressin ohella ja vieneet mun sydämen täysin! 




Ensimmäisenä esittelyssä mun uudet, melkein täydelliset farkut. Ne on vaan himpun verran liian pitkät (mulle sopivan mittasia farkkuja saa etsiä!) ja niissä ei ole etutaskuja, mutta ah, miten hyvältä ne tuntuu jalassa! Pielavedellä, missä meidän mökki sijaitsee, on Very Nice -farkkujen tehtaanmyymälä, mistä saa priima- ja sekundafarkkuja aika tosi paljon halvemmalla kun jostain perusvaatekaupasta. Noi mitkä mulla on kuvassa, on priimat, SUZIEtight-mallia, makso 39.00. Toiset samanmoiset mutta wetlookmustat ostin sekundana (ja missäköhän se virhe olikaan? Tais lapussa olla rasti kohdassa "pesu", mutta minä mitään kyllä huomannu!) ja ne makso vaan 19.00! Se liike on vielä tosi sulonen, siellä ei ikinä oo paljon ketään samaan aikaan, joten ihan rauhassa saa sovitella ja katella, ja palvelu pelaa. Ihan vakkaripaikka aina Pielavesicityssä vieraillessa!




Toinen vakkaripaikka Pielavedellä on Kirjakulma Kipa. Se on jotenkin ihan multikauppa, siellä on kirjojen lisäksi kaikkea toimistotarvikesälää kynistä läppäreihin, kosmetiikkaa, askartelukrääsää, koruja yms. Yleensä mä löydän sieltä kaikenmaailman kirjoja, mutta yleensä mun budjetti ei sitten sallikaan kovin montaa kirjaa. Nyt löysin kaksi pokkaria jatkoksi Anna Goodbersenin kirjalle Huumaa, joka kertoo 1900-luvun alun Manhattanin seurapiireistä. Olen jo kauan etsinyt juuri pokkariversioita noista jatko-osista, koska ne maksaa kovakantisina niin paljon. Nyt sain kaksi pokkaria 8 euroa kappale, joten kannattava hankinta, sillä pelkästään tuo Erheitä näytti maksavan tuolla Kipassa 38.90... Suosittelen lämpimästi ensimmäisen osan perusteella, nyt vaan odotellaan että saadaan noi kirjotukset rämmittyä, että pääsen uppoutumaan keveään hömppään ruotsin ja ranskan kieliopin sijaan! 




Sunnuntaina mökiltä kotiutuessa koukattiin Rautalammin kautta. Siellä oli viime viikonlopun ajan Pestuumarkkinat, jotka tietysti piti käydä koluamassa! Sieltä löytyi mulle uusi ihana kaulakoru, 7 euroa oli mun mielestä aika pieni hinta tuosta, tykkään kovasti! Myös samanlaiset punaiset, siniset ja vihreät houkutteli, mutta ajattelin, että ei mulla ole mitään minkä kanssa niitä pitää, joten päädyin tähän ruskeaan. 



Tänään sitten kävin täydentämässä mun lankavarastoja parilla kerällisellä Novitan Crystal-lankaa, johon olen ihan totaalisen hurahtanut. Ihan uskomattoman parhautta. Hankasalmicityn paras lankavalikoima löytyy ehdottomasti kirkonkylän Aseman Merkkarista. Ihan oikeesti. Muuten mä en siellä käy, mutta näin syksyllä ravaan siellä yhtenään ostamassa sitä ja tätä lankaa ja sen ja tämän kokosia puikkoja ja virkkuukoukkuja. Tosta tulee sellanen tuubihuivin ja kaulurin sekotus. Mulla oli yks kerällinen jo tota lankaa, mutta se oli aavistuksen eriväristä kun tuo, mutta sitä ei enää Merkkarissa ollut, joten piti ottaa tuota. Se huivi menee kuitenkin sen verran rullalle, että pienet sävyerot ei haitanne. Toi lanka on vielä ihan älynopeeta tehdä kun se on niin paksua. Valmista huivia odotellessa...



Pistäydyttiin myös Säästötalossa, mistä löytyi aivan ihanaa kynsilakkaa sekä kynsitarroja. Mä näen jo mielessäni millasia luomuksia tosta BYS:in lakasta saa yhdisteltynä muihin lakkoihin! Ja noita Wild & Mildin kynsitarroja mä käytän sitten kun tulee ensilumi, ne on ihanan alkutalviset! Voi rakkaus. Jo tänään taidan kokeilla tuota lakkaa, ei auta!


Mutta kaikkein eniten tällä hetkellä fanitan TRESemmén Instantfresh kuivashampoota. Voi että, tätä mä olen kaivannut koko pienen ikäni. Säästötalossa mun silmät vahingossa osu tohon ja olihan se pakko napata. Kotiin tullessani kokeilin sitä melkein heti ja TADAH! Mun hiukset heräsi taas henkiin niitä koko päivän vaivanneen rasvakerroksen alta. Voi että mä niin palvon tuota pulloa. Hinta oli muistaakseni vajaa 7 euroa, joten ei paha. TRESemmén tuotteet on muutenkin osottautunu oikein hyviksi. Vaikka kun ostat sen ison pöntön shampoota, se vähän kirpasee, mutta kyllä se on sen arvosta, sellasesta tonkasta riittää niin pitkäks aikaa. Tykkään myös TRESemmén hiuslakasta, hyvin pitää ja tuoksuu mun mielestä tosi hyvälle.

Siinäpä mun tämän päivän materialistiset ajatukset, ihan hyvää vastapainoa ruotsin kuuntelulle, joka meni vähän niin ja näin. Mutta kyllä se aika varmasti läpi meni, se riittää tällä hetkellä. Jos nyt keittäs kupin vihreää teetä ja tyhjentäs vähän boksia ja lakkais kynsiä, ja sen jälkeen kuuntelis vähän ranskaa, kävis suihkussa ja painuis pehkuihin ihan hyvissä ajoin. Sounds like a plan, huh?

EDIT: Mä en tajua, miten mä oon onnistunu laittamaan noi taustavärialleviivaukset tonne alkuun, enkä saa niitä pois! Koettakaa kestää!