tsikitsikitööttöötahdistusjaketutusjakaikkeamuutaeiniinkivaa

Nyt on kyllä aika ahdistunut olo. Ihan vaan koulun takia. Aika on lentänyt niin nopeasti, tuntuu että vasta aloitin lukion ja olin säälittävä ykkönen (ei millään pahalla nykyiset ykköset, ajattelette kahden vuoden päästä ihan samalla tavalla!), ja nyt edessä on jo ensimmäiset yo-kirjoitukset. Mihin ihmeeseen aika on tuhraantunut? Varsinkin viimeiset neljä viikkoa. Mulla oli loistavat lukuaikataulut, mutta ne on jäänyt niin nolosti, että en kehtaa edes kertoa yksityiskohtia. Mun lukeminen laahaa NIIN pahasti jäljessä. Maanantaina edessä ruotsin kuuntelu, ja musta tuntuu, että mä kusen sen niin totaalisesti, koska en vaan jaksa keskittyä. Se on mulla ongelmana. Ennen sitä ahdistaa (ja kamalasti ahdistaakin) huominen ranskan koe, johon en ole lukenut vielä YHTÄÄN. Onneksi nukuin alkuillasta puolentoista tunnin päikkärit, joten jaksan nyt sitten lukea myöhään. Ihan kun siitä mitään apua olis. Se koe menee kuitenkin päin mäntyä, koska mä en vaan osaa. Ja mitä mä oikein ajattelin viime keväänä kun ilmottauduin ranskan kirjotuksiin? Mun on täytyny olla päästäni sekasin. Mun tavotteena on ainoastaan päästä ne läpi, mutta sekin tuntuu juuri nyt aika ylivoimaiselta.

Musta tuntuu, että mun elämä on tällä hetkellä jakautunut kahteen osaan, aikaan ennen kirjotuksia ja aikaan kirjotusten jälkeen. Aika ennen kirjotuksia alkaa käydä vähiin, ja mun ahdistus kasvaa vaan. Mä en vaan JAKSA lukea niitä kirjoja, ja sitten mä teen jotain muuta tosi tärkeetä, kuten katon telkkaria ja oon tietokoneella (oikeastaan juuri nytkin tätä kirjoittaessa pakenen ranskan kirjoja...), ja sitten kun olen tehnyt jotain muuta, mua alkaa ahdistaa mun laiskuus. Päässä alkaa soimaan Zen Cafén biisi Laiska ja tyhmä ja saamaton.

"Äitis yrittää, veljeskin on onnistunut,
Hankkii elantoa, seurustelee vakavasti.
Sua ei kiinnosta, koulunkäynti eikä läksyt,
Ramppaat ulkona, myöhästelet jatkuvasti!

Äitiäs hävettää,
Kuljet oudot vaatteet päällä-
Nauraa naapurit
"Köyhäinavustusta tuolle!".
Veljes onnistui kirjoittamaan kuusi ällää.
Kuin voi omena pudota noin kauas puusta?

Milloin ymmärrät kunnioittaa vanhempias?
Et voi odottaa että sulle tuodaan kaikki valmiina.

refrain:
En oo pettynyt, mietin vaan et minkä virheen tein,
Kun sinusta tuli noin laiska.
En oo surullinen, mietin vain et missä väärin tein
Kun sinusta tuli noin saamaton.
Laiska ja tyhmä ja saamaton.

Tiskaat astiat vain jos sua käskytetään
Huonees lainehtii roskissa ja julisteissa.
Äitis imuroi, kantaa sulle ruokaa eteen.
Soitat suutasi, ryystät kaljaa kaupungilla,
Et voi odottaa, että sulle tuodaan kaikki valmiina.

refrain

Istut yhtä vetelästi niin kuin kaveriskin.
Kuontalos on siivoton, vaikka sulle pistin rahaa parturiin.
Kiinnostuisit urheilusta, niin et ois noin laiha,
ryhdistäydy nuorimmainen, Asennettas vaihda!

En oo pettynyt, mietin vaan et minkä virheen tein,
Kun sinusta tuli noin laiska.
En oo surullinen, mietin vain et missä väärin tein.
(2x)

En oo pettynyt, mietin vaan et minkä virheen tein,
Kun sinusta tuli noin saamaton.

Laiska ja tyhmä ja saamaton! (2x)"

(http://lirama.net/)

Mä huomaan aika monta yhtymäkohtaa mun elämään tässä. En nyt ala niitä tässä ruotimaan, mutta niitä riittää. 


Aika kirjotusten jälkeen kuulostaa kivalle. Luvassa uusi jakso, uudet aineet. Alotan tekemään kuviksen lukiodiplomia, joka on tähän asti vaan ollut ajatuksissa taustalla, koska on pitänyt ajatella kaikkea muuta. Teen sen lyhytelokuvan muodossa, jota voi sitten toivottavasti käyttää hakiessa elokuvakouluihin. Mun suurin unelma tällä hetkellä olis päästä Britteihin opiskelemaan elokuvaohjaajaksi. Siitä unelmasta mä voisin joskus tehtä oman postauksen, se on jotain niin suurta. Ja saavuttamatontakin ehkä. 
Kirjotusten jälkeen on luvassa myös syysloma, ja Hurtsin keikka, joka tulee olemaan jotain aivan mahtavaa, mahtavassa seurassa. Ja lisäksi kirjotusten jälkeen on ehkä aikaa myös vaan ihan oikeasti olla. Olla vaan ja unelmoida. 


Mun ongelma on se, että mä unelmoin jo nyt ajasta kirjotusten jälkeen, vaikka pitäs keskittyä aikaan ennen kirjotuksia, ja ennenkaikkea niihin paljonpuhuttuihin kirjotuksiin. Tän blogin nimikin kertoo mun heikkoudesta, ja samalla vahvuudesta. Mun pää vaan on jumissa pilvissä, ja sitä on tosi vaikeaa saada pois sieltä. Toisaalta mulla on myös jalat tiukasti maassa (mikä todellisuudessa on mahdotonta mun pituutta katsoessa...). Mun pää vaan on se, missä mun ajatukset on, ja mun jalat ei kovin helposti voi ohjailla niitä. Jalat voi liikuttaa mun päätä uudenlaisiin pilvilinnoihin, mutta ne eivät voi muuttaa mun ajatuksia niistä linnoista. 


Aika vaan valuu sormien välistä, nytkin kello on jo puol 11, ja mun ranskan luku vaan venyy ja venyy. Mua ei vaan jaksa kiinnostaa. Musta ei oo koskaan tuntunu koulun kanssa näin tukalalta. Mä voin vaan kuvitella, miten kamala keväästä tulee, kun mulla on viidet kirjotukset. Nyt on vaan kahdet, ja mä oon niin kusessa.

Mä päätin tänään, että viikonlopuks lähden äitin mukana mökille, enkä ota konetta mukaan. Otan vaan koulukirjat ja kaikenmaailman ruotsin ja ranskan kieliset äänitteet (lähinnä kirjojen mukana tulleet levyt ja koulusta lainatut vanhat yo-kuuntelut) ja syvennyn niihin koko viikonlopun. Meidän mökillä kun ei ole telkkaria eikä muitakaan houkutuksia, joten luulisi kuuntelujen harjoittelemisen onnistuvan, edes jotenkin. Ja maanantaina hyvin levänneenä ja toivottavasti jotain ymmärtävänä abiturienttina ruotsin kuullunymmärtämiseen. Wish me luck.