"joskus mä vaan ihmettelen..."

...miten ihmeessä lapset tuntuu "aikuistuvan" aina vain nuorempina. Kun sattuu käymään lukiota samassa rakennuksessa yläkoulun kanssa, törmää jatkuvasti yläkoululaisiin, joista osa tuntuu olevan niin, anteeksi kielenkäyttö, vitun kovia ja vanhoja. Kun mä menin seiskaluokalle, mä olin ihan lapsi. En tiennyt mitään mistään ryyppäämisestä ja muista tällaisista. Nyt kun mennään seiskalle, tupakka, alkoholi ja jopa huumeet on jo vanhoja tuttuja monille. Ja musta tuntuu, että täällä meillä tää on melko tuore ilmiö. Tai sitten mä vaan olen elänyt jossain pussissa. Muutama vuosi sitten kun itse olin yläasteella, tuntui ainakin, että yleisesti oltiin paljon ns.kiltimpiä kun nyt. Ei ainakaan sotkettu koulun vessoja samaan tahtiin kun nyt. Ja ei se meininki ollut tällaista. Toki niitä kovia jätkiä oli silloinkin, mutta nyt niitä vaan on tosi paljon enemmän. Ja nuorempana. Mikä tässä yhteiskunnassa oikein potkii niin kovasti päähän, että se älli vaan häviää päästä ja aletaan sekoilemaan päihteiden kanssa ja tekemään muuta ilkivaltaa. Ja vielä toisten kustannuksella. Mitä pahaa se vessan seinä oikein on tehnyt, että siihen  pitää kirjoitella vittuja ja huoria?

 Mä myönnän, mä olen aina ollut kiltti tyttö ja tulen aina olemaan. Mä en ryyppää enkä biletä enkä haahuile muuten vaan. Mä en vaan tajua, miksi mun pitäis tehdä niin. Mä en näe siinä mitään järkeä. Miksi pitäisi tehdä harmia itselle tupakoimalla, ja vielä ihan maksaakin siitä? Huumeista puhumattakaan. Mikä siinä on, että pitää myrkyttää itsensä ihan vapaaehtoisesti? Alkoholin suhteen mä kannatan kohtuukäyttöä. On ihan okei ottaa pari siideriä tai lasi viiniä, mutta miksi pitäisi vetää pää täyteen niin, että seuraavana päivänä ei ole muistona kuin huono olo? Ja ei ne vessan seinät ole koskaan mulle mitään pahaa tehnyt.
Ei se, että tupakoi ja juo, tee kenestäkään aikuista. Se, että osaa oikeasti toimia fiksusti ja ajatella ihan itse, on paljon aikuisempaa käytöstä kuin miljoona vedettyä känniä ihan vain siksi, että se on muka niin cool. Se, jos mikä on lapsellista. Ehkä mä sitten olen pumpulissa kasvanut kermaperse, joka ei tiedä oikeasta elämästä mitään. Mutta mä olen ihan tyytyväinen tällaisena. 18-vuotiaana, joka yhä osin tuntee olevansa lapsi. Mieluummin näin, kuin 13-vuotiaana, joka tuntee olevansa "aikuinen". Koska sitä kukaan 13-vuotias ei todellakaan ole. Eikä kyllä 18-vuotiaskaan.

Ah, Adele!

Voi että mitä menin tekemään kun ostin Adelen albumin 21 viime keskiviikkona. Mä olin metsästänyt sitä jo jonkin aikaa, ja Jyväskylästä sen sitten Sokokselta bongasin. Ei siinä muuta, mä vaan en lakkaa kuuntelemasta sitä. Aina kun pitäs tehdä jotain koulujuttuja, kuten vaikkapa lukea ranskaa, niin mun keskittyminen herpaantuu totaalisesti. Äskenkin mä kuuntelin sitä korvalappustereoilla, ja nukahdin, ja heräsin aina välillä ja nukahdin taas. Koska Adele vaan on niin hyvä. Se rauhottaa mua. Auttaa unohtamaan stressin ja kaiken muun.

Mä niin rakastan Adelen ääntä. Se on just sellanen ääni, että kun sitä kuuntelee, voi oikeasti tuntea samat tunteet kun laulaja. Näitä on harvassa, mutta kyllä niitä löytyy. Onneksi. Liian usein on kappaleisiin vaan laitettu joku pinnallinen ja tuotettu nuori nainen vonkumaan paria sanaa, ilman mitään sanomaa. Mutta kuunnelkaapa vaikka Adelea. On muuten sanomaa ja ääntä. Oikeaa ääntä.

Ja mun mielestä Adele on myös tosi kaunis. Ei herttinen sentään, aivan upeahan tuo nainen on. Se kantaa itsensä ylpeydellä, mikä on aina niin kaunista. Adele on jotenkin niin hirmusen aito ja kunnollinen roolimalli ihan kenelle vaan. Ihan ansaitusti oli Britannian Glamourin Woman of the Year. Ja ihan ansaitusti se on kaikki muutkin palkintonsa voittanut. Adele vaan on... jotain niin kaunista, kaikin puolin.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150322666274279&set=a.275854269278.145027.9770929278&type=1&theater

Mä en malta odottaa torstaina julkaistavaa videota biisiin Someone like you. Se kappale vaan saa aina kylmät väreet aikaan. 

                   

Mitä mieltä te olette Adelesta? 

smile like you mean it

Katselin tuossa Suomen Huippista, ja siinä oli kuvaukset, joissa piti hymyillä hammashymyä. Joiltain se onnistui luonnostaan, toisilta taas ei. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan, joka ei vaan osaa hymyillä tätä kuuluisaa pepsodent-hymyä. Mun naama menee ihan sykkyrälle pelkästa ajatuksesta. Mä pystyn hymyilemään hammashymyä ja näyttämään ihmiseltä, jos vain ylähampaat näkyy. Alahampaat on ihan mahdoton saada esille, ellei halua hymyn näyttävän irvistykseltä. 

Niistä Huippiksen kuvauksista inspiroituneena päätin ottaa kuvia mun erilaisista hymyistä. Koska hymy on ihana asia, ja mulle ainakin  tulee hyvä mieli kun nään jonkun aidosti hymyilevän ja nauravan, jaan myös teille nämä kuvat kollaasimuodossa. Toivottavasti edes joku tulee hyvälle mielelle mun hymyistä!

A smile is a curve that sets everything straight. -Phyllis Diller

Joten hymyilkää ihmiset, se saattaa pelastaa jonkun päivän!

all new!

 Oikea.

Vasen.

Ostin viime viikolla Jyväskylästä uusia kynsilakkoja, Dependin sävyä 257 ja mustan Depend Art Linerin, jossa siis on ohuempi sivellin. Sillä koetin taiteilla jonkinmoisia kiekuroita, jota vielä vasemmassa kädessä näyttävätkin kiekuroilta, kun taas oikean käden kiekurat muistuttaa lähinnä jotain oksia. Johtuukohan kenties siitä, että satun olemaan oikeakätinen?? Mun oma suosikki on vasurin peukku! Ja oikean lakatkin lievästi sanottuna vemottaa, mutta mitäs pienistä, ei pienetkään meistä.

Eva flies away, dreams the world far away

Tällä hetkellä mä todellakin voisin unelmoida tän oikean maailman kauas pois, ja alkaa elää mun unelmissa. Kun mä vaan suljen silmät, mä pääsen mun mielessäni ihan minne haluan, mutta vain leikisti. Se ei ole reilua. Jos mä saisin päättää, mä lähtisin kiertämään maailmaa ja keräämään inspiroivia kokemuksia. Näkemään New Yorkin valot, koskettamaan Kiinan muuria, sukeltamaan Australian koralliriutoille, haistelemaan Intian tuoksuja, maistelemaan viskiä Skotlannin nummille, kapuamaan Eiffeliin, maistamaan meksikolaisia makuja, kietoutumaan Afrikan väreihin, laskemaan mäkea Alpeilta, leikkimään merirosvoa Karibialle, humaltumaan Lontoosta, eksymään Amazoniin, väistelemään Italialaisten eleitä, tapaamaan Draculaa Romaniaan, kameliratsastukselle Egyptiin. Vain muutamia mainitakseni. Mä haluan kokea koko maailman.

Mulla on haaveita, mulla on unelmia. Ja paljon. Ne saa mut pysymään järjissäni, kestämään tätä elämää. Niiden takia mä olen valmis tekemään melkein mitä vain. Muuten tajusin juuri, että sama pätee mulle tärkeisiin ihmisiin. Ne ihmiset on kuin unelmia. Rakkaita, pitää järjissään, taistelun arvoisia.

Kun joku kertoo mulle unelmistaan, mä tunnen itseni luotetuksi ja tärkeäksi, koska ei ihmiset kerro unelmistaan ihmisille, joihin ne ei luota. Ne on jotain niin henkilökohtaista, niiden avulla toinen voi halutessaan satuttaa ihmistä pahasti. Haaveidensa suhteen ihminen on niin hauras ja haavoittuvainen, että ajatuskin niiden murskaamisesta sattuu. Joskus se on välttämätöntä, mutta siitä voi toipua. Tarvitaan vain uusia unelmia. Mutta jos unelmat jatkuvasti tallotaan, ihminen turhautuu. Eikö mun unelmat ole minkään arvoisia? Mutta jokaisen ihmisen unelmat ovat tasan niin arvokkaita, kuin niiden haluaa olevan. Muut ihmiset eivät voi muuttaa niitä.

Yksi parhaista tunteista on, kun joku toinen oikeasti kuuntelee mun unelmia, ja kannustaa toteuttamaan ne. Mä pyrin aina uskomaan muidenkin unelmiin, ja mä vilpittömästi toivon, että jokainen sais toteuttaa unelmansa. Koska unelmat on jotain, mitä ilman ei voi elää. Ne ovat motiiveista voimakkain. Vaikka ne eivät olisikaan tässä ja nyt, ne on jossain tulevaisuudessa. Niitä tavoitellaan, ja kun ne saavuttaa, tulee uusia unelmia. Unelmat eivät maailmasta lopu, ne ovat ehtymätön luonnonvara. Niin kauan kun on ihmiselämää, niin kauan on unelmia.

Nyt mä lähden unelmoimaan peiton alle. DREAM ON, MY DEAREST ONES. Toothpaste kisses.

still alive!

Mä selvisin siitä. Viikosta ilman tietokonetta. Possible? It is! Vähän ahdisti välillä kun täällä kotona vaan olla möllötti, niin ei tiennyt mistään mitään, kun yleensä Facebook kertoo kaiken tarpeellisen. Ja sitten oli blogia ikävä. Mulle pompsahteli mieleen melkein kokoajan asioita, joista mä oisin NIIN paljon halunnut kirjoittaa, mutta ei, piti tyytyä laittamaan lapulle jotain ylös, että edes saa kasattua osan tuntemuksista tänne. Mulla on iso osa jutuista ikuistettu kuviin, joten ne maustaa mun kertomusta viikosta ilman tietokonetta.

Lauantaina roadtrip Kangasniemicityyn. Ostin ihan älyttömän upeen julisteen, joka esittää sellasta vanhaa ruskeeta karttaa. Awws. Tykkään. Kunhan saan sille kehykset ja seinälle (luultavasti sitten kun saan mun huoneen makeoverin tehtyä) niin tänne siitä heti kuvaa ah.

Sunnuntaina kynsiterapiaa, luontokuvailua, omenamarenkipiirakkaa ja ihmisen paras ystävä.

Maanantaina mä luin. Ja sain mun huivin valmiiksi! 

Do you like it? I do.

Tiistainakin mä luin. Ja olin Sleepless in Seattle.

Keskiviikkona olin in da city. Eli Jeikeiel, baby! Ja Angelus Rooibosta ja ruotsia.

Torstaina yritin vielä epätoivoisesti tunkea päähäni ruotsin prepositioita. Ja kävin seikkailulla.

"Be my samurai!"

Ja sitten tuli perjantai. Ja NE. Ruotsin kirjoitukset. Yllättävän kivuton kokemus. En halua muistella tapahtunutta, liian väsynyt kirjoittamaan mitään juuri nyt. Ja illalla/yöllä yhdet 18-synttäribileet. Aika mahtavuutta, koko Food, Love and Barman oli paikalla. Joten mikä voisi olla parempaa? Maailma parani kertaheitolla. Keskustelut saattaa olla syvällisiä neljän aikaan yöllä. Ihan vähän vain.

Ja seuraavana aamuna on nautinnollista lähteä puoli 10 toisille synttäreille. Tällä kertaa kuuskymppisille. Ruoka ja seura oli hyvää. Joten en valita niistä muutaman tunnin yöunista.

Nyt vähän leffaa ja saunaa ja sitten unta. Ja paljon. Huomenna sitten kirimään koulua kiinni.

Loppukevennykseksi tietokoneettoman viikon löytöjä:

"Nyt se nukkuu vieressäni, kainalooni kaivautuneena 

Kauneimmillaan tyynynkuva poskeen painautuneena

Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimeinä öinä,

Kun sen kosketuksesta sielu sekä ruumis kihelmöivät

Kun se luonani ekan kerran kävi kylässä,

se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät"

Tällaisen tunteen saa lahjoittaa mulle millon vaan. Mieluiten heti. Kiitos.

Ja tässä teille hyvää musiikkia. Voi himpula sentään, TYKKÄÄN! 

Mulle tuli myös hillitön viskinhimo. Kiitos TV2:n ohjelmalle Oz ja James: Malja Britannialle! Kaikkea sitä tuleekin katsottua. Mutta viskiä mulle kiitos! Torstai oli muutenkin ihmeen hihittelypäivä, nauroin kaikelle. 

Ja pyydän vielä hartaasti anteeksi tämän postauksen laatua, en vaan jaksa kirjottaa. Ehkä huomenna?

Mä NIIN tulen katumaan tätä...

...mutta tää on vaan mun omaksi parhaakseni. En koskaan uskonut tekeväni tätä, mutta tänään (tai no oikeastaan eilen...) mulle valkeni, että mun on pakko. Kyseessä ei ole mitään vakavaa ja peruuttamatonta, vaan jotain mun itsekuria koettelevaa. Mä aion olla viikon ilman tietokonetta.

Miksi? Koska mun on pakko ottaa itteeni niskasta kiinni ja opiskella. Mä menin noihin ruotsin ja ranskan kuunteluihin aika minimiharjotuksella, ja tän viikon englannin ja ruotsin kokeisiin luin yhteensä ehkä 2 tuntia. Se näkyy tuloksissa, I KNOW. Miks mä oon se maija myöhänen? Miksi mä en vaan VIITSI lukea? Ehkä koska ennen mä osasin asiat lukemattakin. Mutta sitten tuli lukio. Jossa kaikesta pitää tietää vielä vähän enemmän. Ja se vaatii lukemista. Joka on kivaa, jos kyseessä on romaani koulukirjan sijaan.

Mun koulunkäynti on ollut aika retuperällä tän syksyn. Mä olen kyllä käynyt tunneilla ja kuunnellutkin mitä opettajat on sanoneet, mutta mun aivot ei jotenkin vaan prosessoi sitä. Mä en ole koskaan aikasemmin lyöny koulua näin läskiksi, mä en vaan jaksa lukee niitä kappaleita ja tehdä läksyjä. EN VAAN JAKSA. Onneks nyt on koeviikko, ja mun kokeet on jo tehty. Siispä welcome, kuuden päivän "loma"!

Tämä tuleva "loma" ei kyllä tule olemaan mikään loma. Lukuun ottamatta huomista (lauantaita) ja tiistaita (joista on pakko löytää myös hetkiä ruotsille), mä aion opiskella ahkerasti. Se taas ei onnistu ilman että mä työnnän tän koneen kaapin pohjalle ja raivaan tähän työpöydälle tilaa koulukirjoille. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Koneen olisi pitänyt olla se, joka sysätään syrjään kirjojen tieltä, eikä toisin päin.

Yleensä mä istun useamman tunnin koneella päivässä. Nyt mä aion tehdä seuraavalle viikolle aikataulun, jossa ei ole sekuntiakaan varattu tietokoneelle. Opiskelun lisäksi aion sisällyttää aikatauluun myös lenkkeileyä, taiteilua, hemmotteluhetkiä (esim. kynsihoito, leffailta), unta, rentoutumista. Valmistautumista ensi perjantain kuusituntiseen koitokseen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mä toivon, että nuo asiat säilyvät mun rutiineissa myös perjantain jälkeen, vaikka kone tulee taas kuvioihin.

Mä tiedän, että seuraavasta viikosta tulee mulle rankka. Mä olen tosi pahasti addiktoitunut tietokoneeseen, että jo viime viikonloppu ilman konetta teki tiukkaa. Lisäksi tällä hetkellä koulukirjoihin tarttuminen tuntuu ylivoimaiselta. Mutta yleensä kun mä päätän jotain tällaista, mä myös pidän sen. Varsinkin jos olen toitottanut asiasta kaikille. Mä haluan näyttää olevani tarpeeksi vahva. 


AAAAH, mun on pakko vielä brassailla viimeisimmällä ostoksellani, Sokoksen Gossip-malliston neuletakilla! Voi kiitos, More To Love!, että ootte niin ihania ja siitä, että teidän ansiosta pengoin Gossip-rekkiä vähän kauemmin! <3

Anteeksi kuvien kaamea laatu, valaistus ja kuvaaja ei ole ihan parhaimmilaan tähän aikaa vuorokaudesta!

Nyt head stuck in the clouds vaikenee viikoksi, koittakaa kestää! Looooove, pus.

i like it old!

Seikkaillessani tuossa internetin ihmeellisessä maailmassa, törmäsin seuraavanlaiseen videoon:

Tämän seurauksena mulle iski ihan hillitön retroilufiilis. Mä olen aina tykännyt kaikesta vanhasta. Ja vanhannäköisestä. Vintagekuvat saa mun polvet veteliksi ja kaikki edes vähän vanhaa muistuttavat esineet mun sormet syyhyämään. Erityisesti 50-luvun jutut on vaan niin upeita. Vintagevaatteetkin on upeita, mutta mun mielestä jos niitä ostaa, niin niitten pitää oikeasti olla vintagea eikä mitään nykypäivänä tehtyjä kopioita. Niissä pitää olla se THE FIILIS. Että niillä on ollu elämä. Siis niillä vaatteilla, ne esineet on jotenkin eri asia. Vaikka niissäkin tosiaan mitä vanhempi, sitä parempi.

Tässäpä muutamia mun omia, ihania, vanhoja asioita:

Heti tähän kärkeen jotain mikä ei oikeastaan ole mun omaa. Nää on Arabian Faenza -lautasia, jotka äiti on MELKEIN jo luvannut mulle. Eli ne on melkein mun. Melkein. Joka tapauksessa aivan ihania. Ne on meillä tosi harvoin käytössä, lähinnä sillon kun kaikki muut on tiskissä. Joten ne ihan hyvin joutais mulle, right?

Tää on muutama vuosi sitten jostain ostettu, törmäsin siihen ja pakotin äitin ostamaan sen mulle. Toimii rahapurkkina. Ja hyvin toimiikin. Tosin aika monesti ne rahat häviää johonkin...

Tän mä olen saanut joululahjaksi. Mä aina kuolaan näitä kun nään jossain, ja olen kovaan ääneen ilmottanut että näitä saa mulle ostaa. Tämän taas ois tarkotus toimia karkkipurkkina, mutta *öhöm* yleensä siellä on vaan karkkipapereita...

Tää laukku on niin söpö! Ja oikeesti aika retro, mun äiti on käyttänyt tätä aikoinaan. Nyt se toimii komeron oven kahvassa sisustuselementtinä.

Näistä mä olen ylpeä. Aidosti vanhoja, lasisia limsapulloja. Löysin ne pari vuotta sitten meidän isotädin aitan rappusilta, ja pelastin ne hyllyyn. Aika hienoja, eikö?

Tää on kai jotain kakskyt vuotta vanha, aivan mahtava viskipullo. Tyhjä. Mun mielestä ihan mielettömän hieno. 

Tämä taas on mun mummon vanha huivi, tosi nätti mun mielestä. Ainut huono puoli on se, että se on aika pieni kaulaan sidottavaksi, kun taitaapa alunperin olla päähuivi. Mutta tykkään!

Mua harmittaa aika paljon se, että mä en ole koskaan päässy millekään isolle kirpparille penkomaan. Mä olen pitkään halunnut lähteä, ja se onkin ollut monesti suunnitelmissa, mutta se on aina jotenkin jäänyt. Mutta toivottavasti mä pääsen pian! Nyt ruotsin kirjat kutsuu, see ya my dears!

je ne comprends pas!

Eli kuten arvata saattaa, huomenna olisi sitten luvassa ah, niin ihana ranskan yo-kuuntelu. Ja. Minä. En. Tajua. Mistään. Mitään. Tein tuossa äsken kaksi vanhaa kuuntelua kokeeksi, ja kivasti meni aika lahjakkaasti penkin alle. Toisaalta, koulussa tehty, lyhennetty, harjotus meni aika hyvin, mä en tiedä mitä uskoa. Tai no, eikai tässä voi mihinkään muuhun uskoa kun tuuriin. Ja toivotaan, että huomenna ois hyvä tuuri. Ei mulla onneks oo mitään valtavia tavotteita, kunhan läpi pääsee, se riittää.

Hirveä tämä tunne kun ei yhtään tiedä mistä kirjottaa, vaikka yleensä on mielessä montakin aihetta. Nyt ne vaan on kaikki hävinny mun päästä. Eli tämäkin postaus on ihan turha. Voi mun elämää.

Mä tykkään aika tosi kovasti because im addicted -blogin LEAF (Living, Eating & Fashion) -videoista. Ne on ihan mahtavia, ja tosi hyödyllisiä. Hienosti vaihdettu aihetta, mutta pakko saada muuta ajateltavaa kun mun tän hetkinen miserable life. Anteeksi, ma vie misérable. Tai jotain, en minä tiedä.

Mä myös haaveilen Spoon Fork Bacon -blogin ruoista. Ah, erityisesti tästä. Voi rakkaus, tuota on joskus tehtävä.

Ja nyt kun blogeja mainitaan näin tiuhaan tahtiin, tässä teille hyvin rakentava Facebook-keskustelu minun ja Love, try, search and just live. -blogin pitäjän Nannan välillä. Tai se oudoin osa. HUOMAATTEKO, OSATAAN MEKIN PUHUA POLITIIKASTA!

Minä: joo! voi mun kukkaroparkaa :DD
Nanna: :DD ja minun! tai paremminkin... voi mun opiskelijabudjettia.
Minä: on tämä julmaa. miksi ei voi olla jotain opiskelijoille tehtyä shoppailutukea?
Nanna: sinäpä sen sanoit! eikun kelalle-valtiolle-vaikkatimosoinille vaatimus shoppailutuen lisäämistä. edes meille kahdelle. vaikka muutama satanen kuussa, näin alkuun.
Minä: joo, timppa varmaan kuulis meitä ilomielin :DD
Nanna: :DDD "eihän sitä tiedä, kun ei olla kokeiltu"
Minä: :DD
Nanna: soitetaan sille! "timppa" "no moi. me ollaan kaks tällasta tosi kuuluisaa bloggaria hankasalmelta. haluttais saada shoppailuavustusta opintotuen lisäks koska me tykätään vaatteista. ja halutaan tehä suomi road trip mtl:n takia. oisko ihan jees? vaikka muutama satanen molemmille kerta kuukauteen (tai viikkoonkin käy...)"
Minä: "joo, ja me voidaan sitten ilmaseks mainostaa sua meidän blogeissa, joita koko suomi btw lukee, ja sitten sä pääset pressaks okei?"
Nanna: : DDD "tää ois molemmille tosi hyvä diili!!! sä et vaan vielä oo tienny tällasta mahtavaa mahdollisuutta, tartu siihen"
Minä: :PP " se on timppa carpe diem vaan! we love you!" 

• "tää tarjous on voimassa vaan muutaman viikon, sitten me tarjotaan tätä vihreille (jotka varmasti lämpeää meidän materialistisille kuluttajavalinnoille...), joten hopihopi!"

Nanna: :DD "joo ja jos vihreet ei lämpene (siinä vaiheessa suomi on jo täynnä kummaa porukkaa) siirrytään vasemmistoliiton kautta rkp:hen"

• "...että kannattaa miettiä minkä puolueen ehdokkaan haluat pressaks! meillä on kuitenkin tota vaikutusvaltaa aika paljon"

Minä: "ja nehän lämpee meille, koska mähän todellakin kirjotan ällän ruotsista. piste. ja meillähän on, koko suomi polvillaan!"
Nanna: :DDD "ja vaikka minä en kirjoitakaan ruotsia niin kun mä sanon niille että jag älskar dig alla niin ne kyllä lämpee mullekki"




Keskustelun lopputuloksena oli se, että se keskustelu oli jotain niin helmee, että se on ihan pakko laittaa blogeihin! Ja mä onnistuin taas jotenkin sössimään ton alleviivaustouhun. Ja mulla ei ole hajuakaan noista yksistä hymiöistä tuolla, ihan sama. Mutta nyt se on tervemenoa suihkuun ja peiton alle, öitä rakkaat, pus!


Tsekkaa myös Nannan postaus samasta aiheesta (joka on paljon laajempi ja upeampi kuin minun. Nannako muka väsynyt? Ei verrattuna minuun! Tai sitten se on laiskuutta.): http://lovetrysearchandjustlive.blogspot.com/2011/09/note-to-self-ala-kirjoita-vasyneena-d.html#comment-form

oli ihan pakko!

rakkaudentunnustuksia

Ei voi kyllä taas muuta kun myöntää, että we are living in a material world and I am a material girl. Vaikka mä kuinka yritän olla onnellinen välittämättä liikaa tavaroista, niin pakko se vaan on myöntää, että ne hallitsee mun elämää. Tässä on tullut taas tehtyä hankintoja (iskän rahapussin pienoisella avustuksella...), jotka on niin tavaroita, ettei enempää tavaroita voi olla. Mutta ne on ilahduttaneet mua tän kaiken koulustressin ohella ja vieneet mun sydämen täysin! 

Ensimmäisenä esittelyssä mun uudet, melkein täydelliset farkut. Ne on vaan himpun verran liian pitkät (mulle sopivan mittasia farkkuja saa etsiä!) ja niissä ei ole etutaskuja, mutta ah, miten hyvältä ne tuntuu jalassa! Pielavedellä, missä meidän mökki sijaitsee, on Very Nice -farkkujen tehtaanmyymälä, mistä saa priima- ja sekundafarkkuja aika tosi paljon halvemmalla kun jostain perusvaatekaupasta. Noi mitkä mulla on kuvassa, on priimat, SUZIEtight-mallia, makso 39.00. Toiset samanmoiset mutta wetlookmustat ostin sekundana (ja missäköhän se virhe olikaan? Tais lapussa olla rasti kohdassa "pesu", mutta minä mitään kyllä huomannu!) ja ne makso vaan 19.00! Se liike on vielä tosi sulonen, siellä ei ikinä oo paljon ketään samaan aikaan, joten ihan rauhassa saa sovitella ja katella, ja palvelu pelaa. Ihan vakkaripaikka aina Pielavesicityssä vieraillessa!

Toinen vakkaripaikka Pielavedellä on Kirjakulma Kipa. Se on jotenkin ihan multikauppa, siellä on kirjojen lisäksi kaikkea toimistotarvikesälää kynistä läppäreihin, kosmetiikkaa, askartelukrääsää, koruja yms. Yleensä mä löydän sieltä kaikenmaailman kirjoja, mutta yleensä mun budjetti ei sitten sallikaan kovin montaa kirjaa. Nyt löysin kaksi pokkaria jatkoksi Anna Goodbersenin kirjalle Huumaa, joka kertoo 1900-luvun alun Manhattanin seurapiireistä. Olen jo kauan etsinyt juuri pokkariversioita noista jatko-osista, koska ne maksaa kovakantisina niin paljon. Nyt sain kaksi pokkaria 8 euroa kappale, joten kannattava hankinta, sillä pelkästään tuo Erheitä näytti maksavan tuolla Kipassa 38.90... Suosittelen lämpimästi ensimmäisen osan perusteella, nyt vaan odotellaan että saadaan noi kirjotukset rämmittyä, että pääsen uppoutumaan keveään hömppään ruotsin ja ranskan kieliopin sijaan! 

Sunnuntaina mökiltä kotiutuessa koukattiin Rautalammin kautta. Siellä oli viime viikonlopun ajan Pestuumarkkinat, jotka tietysti piti käydä koluamassa! Sieltä löytyi mulle uusi ihana kaulakoru, 7 euroa oli mun mielestä aika pieni hinta tuosta, tykkään kovasti! Myös samanlaiset punaiset, siniset ja vihreät houkutteli, mutta ajattelin, että ei mulla ole mitään minkä kanssa niitä pitää, joten päädyin tähän ruskeaan. 

Tänään sitten kävin täydentämässä mun lankavarastoja parilla kerällisellä Novitan Crystal-lankaa, johon olen ihan totaalisen hurahtanut. Ihan uskomattoman parhautta. Hankasalmicityn paras lankavalikoima löytyy ehdottomasti kirkonkylän Aseman Merkkarista. Ihan oikeesti. Muuten mä en siellä käy, mutta näin syksyllä ravaan siellä yhtenään ostamassa sitä ja tätä lankaa ja sen ja tämän kokosia puikkoja ja virkkuukoukkuja. Tosta tulee sellanen tuubihuivin ja kaulurin sekotus. Mulla oli yks kerällinen jo tota lankaa, mutta se oli aavistuksen eriväristä kun tuo, mutta sitä ei enää Merkkarissa ollut, joten piti ottaa tuota. Se huivi menee kuitenkin sen verran rullalle, että pienet sävyerot ei haitanne. Toi lanka on vielä ihan älynopeeta tehdä kun se on niin paksua. Valmista huivia odotellessa...

Pistäydyttiin myös Säästötalossa, mistä löytyi aivan ihanaa kynsilakkaa sekä kynsitarroja. Mä näen jo mielessäni millasia luomuksia tosta BYS:in lakasta saa yhdisteltynä muihin lakkoihin! Ja noita Wild & Mildin kynsitarroja mä käytän sitten kun tulee ensilumi, ne on ihanan alkutalviset! Voi rakkaus. Jo tänään taidan kokeilla tuota lakkaa, ei auta!

Mutta kaikkein eniten tällä hetkellä fanitan TRESemmén Instantfresh kuivashampoota. Voi että, tätä mä olen kaivannut koko pienen ikäni. Säästötalossa mun silmät vahingossa osu tohon ja olihan se pakko napata. Kotiin tullessani kokeilin sitä melkein heti ja TADAH! Mun hiukset heräsi taas henkiin niitä koko päivän vaivanneen rasvakerroksen alta. Voi että mä niin palvon tuota pulloa. Hinta oli muistaakseni vajaa 7 euroa, joten ei paha. TRESemmén tuotteet on muutenkin osottautunu oikein hyviksi. Vaikka kun ostat sen ison pöntön shampoota, se vähän kirpasee, mutta kyllä se on sen arvosta, sellasesta tonkasta riittää niin pitkäks aikaa. Tykkään myös TRESemmén hiuslakasta, hyvin pitää ja tuoksuu mun mielestä tosi hyvälle.

Siinäpä mun tämän päivän materialistiset ajatukset, ihan hyvää vastapainoa ruotsin kuuntelulle, joka meni vähän niin ja näin. Mutta kyllä se aika varmasti läpi meni, se riittää tällä hetkellä. Jos nyt keittäs kupin vihreää teetä ja tyhjentäs vähän boksia ja lakkais kynsiä, ja sen jälkeen kuuntelis vähän ranskaa, kävis suihkussa ja painuis pehkuihin ihan hyvissä ajoin. Sounds like a plan, huh?

EDIT: Mä en tajua, miten mä oon onnistunu laittamaan noi taustavärialleviivaukset tonne alkuun, enkä saa niitä pois! Koettakaa kestää!

just a reflection, but oh, so beautiful

Syksyinen lauantai-ilta, noin kello kahdeksan aikaan. Olet juuri herännyt iltatorkuilta lämpimässä mökissä viltin alla. Nouset ylös ja katsot ikkunasta hämärtyvään iltaan. Puet lämpimästi päälle, otat kameran mukaan ja lähdet pienelle kävelylle pitkin mökkitietä suunnaten hiljaiselle maantielle. Vedät sisääsi kirpeän viileää syysilmaa, joka on sekoitus järvituulen raikkautta, mätäneviä sieniä ja kosteutta. Kengät rahisevat soratiellä, jonka harmautta ensimmäiset syksynväriset lehdet piristävät. Väistelet pieniä lätäköitä, jotka ovat vielä muistona edellisen yön sadekuurosta. Tulet sähkölinjaa varten tehdyn aukon laitaan, jossa kohtaat ensimmäistä kertaa Kuun.

Kuu katsoo sinua kalpein kasvoin, kuitenkin kutsuvasti hymyillen. Vastaat hymyyn, ja kohotat kamerasi ottaaksesi kauniskasvoisesta Kuusta kuvan, mutta Kuu yrittää piiloutua sähkölinjan taa, kuin arastellen kameraa. Rohkaiset Kuuta, ja pienen taivuttelun jälkeen Kuu kurkistaakin ujosti pylvään takaa. Hymyilet otokselle, ja jatkat matkaa sanoen Kuulle näkemiin. 

Tie kiemurtelee puiden siimekseen, jossa hämärä tiivistyy harsona ympärillesi. Sivusilmällä näet Kuun kurkkivan kuusivanhusten takaa. Katselet heijastuksia tien lätäköistä ja luulet Kuun jo jääneen taakse kun nostat katseesi ja Kuu vinkkaa sinulle silmää seuraavasta sähkölinja-aukosta. "Miten sinä tänne jo ehdit?" kysyt Kuulta, joka vastaa hymyilemällä salaperäistä hymyään. Se näyttää haluavan uuteen otokseen. Otat kärsimättömästi kuvan keikailevasta Kuusta, sillä haluaisit päästä jo maantielle kuvaamaan autojen valoja. 

Kiristät tahtia ja jätät Kuun katselemaan sivusta menoasi. Näet jo edessäsi keltapunaisen kolmion risteyksessä sekä ohi vilahtelevien autojen valot. Risteykseen päästyäsi huomaat Kuun taas kurkistavan mutkassa. Hieman ärsyyntyneenä päätät kävellä tietä pitkin Kuusta välittämättä. Talsit pitkin piennarta autojen vilahtaessa ohi. Tajuat yhtäkkiä, että sinulla ei ole heijastimia. Kiroat mielessäsi ja käännyt vastahakoisesti takaisin päin, sillä on jo hyvin hämärää ja heijastin olisi enemmän kuin tarpeen. 

Päästessäsi takaisin mökkitien risteykseen ajattelet kokeilla kamerasi yöasetuksia, joilla edellisenä iltana oli tullut taiteellisia kuvia kynttilöistä. Ja äitistä kalassa.

Kuu on jälleen valmiina kuviin, ja ohiajavat autotkin saavat osansa kameralla osoittelusta. Lähinnä niiden valot.

Kymmenisen minuuttia kuvailtuasi ajattelet näyttäväsi epäilyttävältä seistessäsi tienristeyksessä kameran kanssa ja lähdet takaisin kohti mökkiä. Matka sujuu joutuisasti musiikin tahdittamana. Mökin valot tervehtivät sinua lämpöisesti, mutta enemmän sinua houkuttaa ranta ja laituri, jossa näet vilahduksia kauniista auringonlaskun värjäämästä maisemasta. 

Sormiasi alkaa paleltaa, joten harpot sisälle mökkiin. Oven avatessasi lämmin ilma lävähtää kasvoillesi. Tunnet hien jo pukkaavan pintaan. Äitisi on lämmittäny ihan urakalla, lämmintä on melkein kolmekymmentä astetta. Heittäydyt sängylle lukemaan ruotsia. Siinä vierähtääkin pari tuntia, välillä vähän muuta puuhastellen. 

Lähdet käymään pihan perällä huussissa otsalampun kanssa. Kuu vahtii menoasi puiden välistä kurkistellen, naureskelee otsalampullesi. Näytät sille kieltä. Katseesi osuu otsalampun valossa kimmaltelevaan kantoon. Kimmaltelevaa siinä on jokin sienikasvusto, jossa on pisaroita. Kiroat, kun kamera on sisällä. Juokset sisälle hakemaan sitä. Kuu vain nauraa säntäilyllesi. 

Menet laiturille sanomaan Kuulle suorat sanat, mutta mykistyt. Kuu katsoo sinua rauhallisesti kuin tietäen, kuinka kauniilta se näyttää veden yllä. Tähdet ympärillään se luo kalpeaa valoaan valaisten kaiken kelmeydellään. Et voi muuta kun rakastua Kuuhun. Se on niin kaunis. Kauniskauniskaunis. 

Vietettyäsi kauniin hetken Kuun kanssa, palaat vastahakoisesti sisälle. Pyydät äidiltäsi, että voisiko verhot jättää yöksi auki, haluaisit katsella Kuun valaisemaa yötä. Nukahdat Kuun valvoessa untasi.