tiistai 19. maaliskuuta 2013

Postikortteja Kotiin

Lupailin reissublogin osoitetta, ja täältä se tulee!

Sinne vain kaikki seuraamaan meidän reissua!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

big news

Alkuun taas vähän myöhäinen Song of the Week 11.

Viime viikolla olin tosi kiinni töissä joten musiikki  mitä kuuntelin oli lähinnä radiosta kuultua. Joten jaan nyt viime viikon sykähdyttävimmän radiobiisin, joka sai minut taas hymyilemään ja laulamaan mukana vaikka en edes osannut sanoja.

Pink feat. Nate Ruess - Just Give Me a Reason


Ja sitten ne suuret uutiset. Keskiviikkoaamuna lähtee juna puksuttamaan kohti Helsinkiä, kyydissään minä ja reissukaverini Reetta. Keskiviikkoaamuna alkaa kolmen viikon mittainen reilimatkamme Eurooppaan. Huh. Tuntuipa todeliselta kirjoittaa se tänne! Yritän parhaani mukaan päivittää myös tätä blogia, mutta meillä on myös reissublogi, jonka osoitteen laitan tänne kunhan saadaan blogi viilattua julkaisukuntoon. Sinne tulee (toivottavasti, jos tekniikka ei petä) kuvia ja kuulumisia ja muuta kivaa! En vielä tarkemmin kerro reitistä ja muista, koska vaikka meillä on jo pätevä suunnitelma, mitään ei ole vielä lyöty lukkoon kuin Kööpenhaminaan asti. Mennään siis alkuun junalla Helsinkiin josta mennään laivalla Tukholmaan ja sieltä junalla Kööpenhaminaan. Loppu on vielä suunnitteluvaiheessa. Mutta laittelen meidän blogin osoitteen tänne myöhemmin, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ohhoh.

Olen pahoillani. Viime viikolla ei tullut song of the weekiä. Olin vähän reissussa, ja lisäksi meidän iskä on niin innostunut youtubesta, että ei tähän koneelle pääse enää! Mutta nyt tuleekin sitten kappaleita kaksin kappalein!

Song of the week 9

Okei. Sevaansoipäässäjasaahymynhuulillejamäenvaanvoisillemitään. Piste.

One Direction - Kiss You


Song of the Week 10

Ehdottomasti. Se olisi voinut olla mikä vain Exilen kappaleista. 

Hurts - Help




Sokerina pohjalla vähän viime aikojen kuulumisia, yhteen kuvaan tiivistettynä.


Että joo. Huippua seuraa, laatuaikaa ja ehkä vähän alkoholijuomia. Vähän.