torstai 21. marraskuuta 2013

joko saa kuunnella joululauluja?

Vastaus on KYLLÄ.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

vinkvink

Tänään alkaa Teeman Elokuvafestivaali, ja mä ainakin olen totaalisen innoissani tästä. Paljon katsomisen arvoisia elokuvia: klassikoita ruksittavaksi to watch - listalta ja uudempia leffoja jotka jostain syystä on jääneet huomaamatta. Vaikka mitä. Täytynee tyhjentää boksia ihan kunnolla että kaikki mitä ei ehdi katsoa saa mahtumaan! 


perjantai 1. marraskuuta 2013

ilmoitusluontoinen asia

Mä lähden huomenna treffaamaan kahta herrasmiestä Manchesterista. Vain minä ja he. Ja muutama muukin. Ajattelin vaan ilmottaa ja kylvää kateutta ympäristööni. Ne on kyllä somebody to die for. Absolutely.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Onnea on...

- Pikkuveljen kanssa katsottu animaatioseikkailu
- Nauru
- Onnistunut kasvissosekeitto kesäkeiton jämistä
- Koiran kostea kuono
- Kynttilät
- Sauna
- Sheivatut sääret
- Uudet pitsialushousut
- Kauniit, kultaiset kynnet
- Mummolta vuosia sitten saatu villapaita
- Hyvä musiikki
- Tähtivalosarja kirjahyllyssä
- Reissumuistot
- Pedattu sänky
- Sherlock Holmes
- Ihanat ystävät
- Suku, jota saa välillä hävetä, mutta jota en vaihtaisi mihinkään
- Mummin tekemä tilkkuvauvapeitto

Masentavasta säästä huolimatta, tänään on iloa ja onnea päivään on tuonut nämä asiat ja ajatukset. Ainakin. Mä rakastan mun elämää, kaikkine vikoineenkin.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Punahuuli

Mä rakastan punaista huulipunaa. Jos päivä tuntuu vähänkään tympeältä, kunnon kerros punaa huulille ja heti mieli kirkastuu. Ja toisen huulipuna voi olla toisenkin päivän piristys. Ainakin kauppatäti sanoi kerran niin.
Mulla oli lauantaina vuoden seurapiiritapahtumassa eli metsästysseuran hirvipeijaisissa burgundyn punaiset huulet, hattu ja housut. Sain kehuja moneltakin kylän asukeista. Huomasin myös, että vanhemmat herrasmiehet olivat myös muodissa mukana punaisine neuletakkeineen. Mä istuin siis tyylikkääseen peijaisporukkaan kuin nenä päähän. 


maanantai 21. lokakuuta 2013

Mummola

Oltiin Siskon ja Mikon kanssa viime viikonvaihteessa mummolassa Tervossa. Oli ihanaa pitkästä aikaa nähdä mummia ja vaaria. Myös mummolan koira Pipsa oli hurmaava! Mummin pöperöt oli parasta, vai miten ois metsopaisti ja sienikastike ja letut jajaja...Vaari ja Mikko kävi metsällä ja sai pari teertä ja pyyn. Nyt ne odottaa tuolla pakkasessa että niistä tehtäisiin jotain hyvää. Myös mummolan ulkosauna on huippua. Ennen kuin tiistaina lähdetiin, vaari kävi poimimassa kotiinviemisiksi suppilovahveroita. Oli kaikin puolin mahtavat neljä päivää.


 Ja ainaiin, käytiin myös Ikeassa. Ostin lampun ja sisustyynyjä. Yllättävän vähällä pääsin.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Syksyn tullen

Hupsistakeikkaa, edellisestä kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi jos toinenkin. Mun kirjoitusinspiraatio on piileskellyt jossain lehtikasoissa. Vaikka syksy onkin mun mielestä vuoden inspiroivinta aikaa, on luovuuteni pyörinyt lähinnä työn alla olevan pitsineulehuivin ympärillä. Mä rakastan neuloa huiveja, ja niitä onkin kertynyt jo sellainen kasa, että pitäisi varmaan alkaa harrastamaan hyväntekeväisyyttä niiden kanssa. Jos joku tarvitsee huivia, huutaa hep!
 Mikä mua muuten vaivaa, mun kamera on lojunut kohta kuukauden toimettomana, vaikka kaunis syksy on ympärilläni? Phuuh, ehkäpä tänään nappaan sen kainaloon ja lähden metsästämään karpaloita. Mun menoa on hieman hidastanut viime viikolla sattunut haaveri, tökkäsin saksilla sormeen. Haava on jo aika hyvin parantunut,  mutta etusormen keskimmäinen nivel on niin turvoksissa vieläkin, että sormi ei taivu kunnolla. Joten malttia siellä karpalosuolla.



Musiikkia olen kyllä kuunnellut todella paljon. Spotify Premium on ollut kyllä vuoden kannattavin sijoitus, ihanaa kun Spotify kulkee puhelimessa mukana minne ikinä menenkin. Mä olen itkenyt suunnattoman upean Somebody To Die For-biisin syleilyssä (tää unplugged-versio on niin pysäyttävä), en todellakaan malta odottaa marraskuun toista päivää. Mä olen nauranut Ylvikselle. Laulanut House of Goldin mukana. Tanssinut Holy Grailia. Nukahtanut The Nationalin käsivarsille. Hypnotisoitunut The 1975 -yhtyeen mustavalkoisien musiikkivideoiden vaikutuksesta. Huutanut mä tykkään susta niin että halkeen. Ja kaikkea muuta näiden tahtiin.
Mutta nyt mä menen laittamaan sen kameran laturiin ja käyn pyörähtämässä Baker Street 221 B:ssä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Päivän asu

Tänään blogimaailman täydellisyys ja ah, niin kauniit ihmiset ovat ottaneet aivoon. Kaikki tuntuu olevan langanlaihoja, muodikkaita ja kauniita blondeja, joiden suurin ongelma on se, että laittaako mustat vai ruskeat nahkabootsit jalkaan. Ei mua yleensä näin ärsytä, tänään vaan on tällainen päivä. Nolifepäivä, jolloin olen lähinna maannut sängyssä, lukenut Sherlock Holmesin koottuja seikkailuja, kuunnellut musiikkia, katsellut videoita Youtubesta ja meinannnut tukehtua nauruun. Jalassa on kaksi kokoa liian isot, mutta niin mukavat juoksutrikoot (ei ne pysy lenkillä jalassa, mutta olohousuina voittamattomat), t-paita ja villasukat. Ympärille olen vielä käärinyt tilkkupeiton ja nolifepäivän asu on valmis. Joten ei ihme, että ne huolitellut ja muodikkaat päivän asu -kuvat ärsyttää. Onneksi huomenna on töitä, niin saa luvan kanssa laittaa oikeat vaatteet päälle. Ja koska kaikki ärsyttää, otin asukuvan ärsyttävällä web-kameralla, joka raiskaa kaiken tielleen joutuvan. Mutta koska loppujen lopuksi mulla on asiat ihan hyvin, niin thumbs up-asenteella siirryn koneen äärestä telkkarin ääreen. Edistystä sekin.


perjantai 13. syyskuuta 2013

(Jyväs)kyläilyä

Hyppäsin tiistai-iltapäivänä fiestaan ja hurautin Jyväskylään ystäväni Jennin luokse. Missiona oli saada Jennille uusi profiilikuva. Kuvia kertyikin mukavasti 325 kappaletta, tosin kaikki ei ollut ihan sitä profiilikuvamateriaalia. No, nyt Jennillä on hieno profiilikuva ja muutama "kaksi vajakkia"-tyylistä päivänpiristäjäkuvaa. 


Katse kaukaisuuteen.


Kaunis Jenni.


Nosturi.


Päivän kengät.

tiistai 10. syyskuuta 2013

mustalla ja valkoisella

Koska mä en saa pelloista tarpeekseni, vietin jälleen yhden sunnuntai-iltapäivän räpsien kuvia (itsestäni) pellolla.





maanantai 9. syyskuuta 2013

kakara kaurapellossa





Halusin esitellä uuden takkini. Joka loppujen lopuksi jäi näissä kuvissa vähän vähemmälle. Mutta kaurapellossa oli kivaa. Shh, älkää kertoko iskälle.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hankasalmen hipsterein hipsteri

En mä tarkotuksella näytä hipsteriltä. Mä nyt vaan satun tykkäämään tällaisista vaatteista. En mä halua lokeroitua. Mutta hipsteriltähän mä näytän. Kai. 






maanantai 2. syyskuuta 2013

Kaksi kaunista






Jos joku ei  vielä tiennyt, mä rakastan häitä. Ilmassa leijuva rakkaus on käsinkosketeltavaa. Lauantai oli ihana päivä. Kiitos. 

perjantai 30. elokuuta 2013

Summer of Music

Kulunut kesä on kyllä ollut mun suosikkikesä ikinä. Loistavaa seuraa, seikkailuja ja naurua. Mutta ennen kaikkea musiikkia. Livemusiikkia. Mä oon niin nauttinut.




Thirty Seconds To Mars 28.6.2013 Rock The Beach, Helsinki


Jonne Aaron 3.7.2013 Häyrylänranta Pop, Konnevesi





Hurts & Michael Monroe 5.7.2013 Ruisrock, Turku




Muse 27.7.2013 Olympiastadion, Helsinki

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Polttaritaikoja

Olin viime lauantaina elämäni ensimmäisissä polttareissa. Toivon todella, ettei ollut viimeiset!






Ensi lauantaina tanssitaan häitä, kuinka ihanaa?

torstai 22. elokuuta 2013

brighter than a shooting star

Day 30: Favourite song at this time last year & Self portrait again

Viimeistä viedään! Oon kyllä tosi ylpeä, että muistin/ehdin/jaksoin postata näitä 30 päivää! Välillä oli kiirettä, mutta onneksi ajastin on keksitty. Välillä meni vähän seuraavan päivän puolellekin, mutta kokonaisuus ratkaisee. Toisinaan postausten taso oli kyllä järkyttävyyttä, mutta tärkeintä olikin tuottaa sisältöä, edes jotain. Postaustahti luultavasti hellittää nyt hieman, mutta yritän kuitenkin muutaman postauksen viikossa saada kasaan. Mulla on muutama idea hautumassa, toteuttelen niitä kunhan kerkiän!

Vuosi sitten ehdoton suosikkibiisi oli Owl Cityn Shooting Star. Se niin boostasi mut läpi kaiken sen hetkisen paskan, auttoi juoksemaan vielä sen viimeisen kilometrin, uskomaan tulevaisuuteen, uskomaan itseen ja pitämään hymyn kasvoilla. Täydellinen tsemppibiisi.



Halusin viimeisestä selfiestä samantyylisen kuin ensimmäisestä. Puhtaana ja luonnollisena.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

mä vaan smurfaan

Day 29: A song from your childhood & A hobby


Mun lapsuudessa oli paljon musiikkia. Mut on kasvattanut lastenlaulut ja Popeda sulassa sovussa. Mä rakastin Janne Hurmetta ja Naikkareita ja sitten oli Smurffit. Yhä edelleenkin suurimpien ysärihittien smurffiversioiden sanat jyrää alkuperäiset. Valitsin Smurffien Mitä yhdestä hajonneesta luistimesta, koska se tuli ekana mieleen.


Kyllä, olen sitä mieltä, että Instagram on harrastus. Ja jos et vielä seuraa mua, niin kipinkapin @eevismaijis, jo 158 erittäin hyvää syytä seurata.



tiistai 20. elokuuta 2013

Burgeri hallussa

Day 28: Makes you feel guilty & Favourite food

Aluksi en millään meinannut keksiä kappaletta tähän, mutta keksin kuitenkin! Kappaleen, joka saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, että olen taas ollut aika laiska lenkkeilijä. Elastisen Hallussa.


Lempiruokaa ei oikeastaan ole mitään tiettyä, mutta hyvin tehty burgeri on kyllä aika maukas.


maanantai 19. elokuuta 2013

Our love is madness

Day 27: Wish you could play & Shadow

Koska en tosiaan osaa soittaa mitään soitinta, en ole hirveästi miettinyt musiikkia siltä kantilta, että vau, tän haluaisin osata soittaa. Suoraan sanottuna olisi todella hienoa, jos osaisin soittaa ihan mitä vain. Valitsin tähän nyt sitten vain jonkun hyvän biisin. Käytiin ihanaisen Ellin kanssa katsomassa Musen Helsingin keikka, ja voi poitsut se oli kyllä ihan uskomatonta. Mutta siitä myöhemmin lisää. Valitsin tämän hetkisen Muse-suosikin, Madnessin. Se on vaan elämää suurempaa. Äärimmäisen hieno kappale, joka todellakin olisi mieletöntä osata soittaa, vaikka sitten nokkahuilulla.


Hiuksia.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Guitarhero

Day 26: You can play on an instrument & Memories

Minähän en tunnetusti osaa soittaa muuta kuin suutani. Osaan kuitenkin (jotenkuten) soittaa Guitarheroa. Mediumilla. Joten käytän nyt oikein urakalla mielikuvitusta ja lasken Guitarherokitaran instrumentiksi ja medium-taitotasolla kappaleen handlaamisen kappaleen osaamiseksi. Koska en halua nynnyillä enää yhtään enempää, valitsin biisin josta olen saanut (useampaan kertaan) täydet 100 prosenttia oikein. Ja kaiken lisäksi se ei edes ole pelin alkupään ns. todella helppoja kappaleita. Mutta jos totta puhutaan, en ole soittanut sitä varmaan vuoteen, koska meidän pleikkari ei toimi nykyisin. Kuitenkin luotan omaan sorminäppäryyteeni sen verran, että biisi luonnistuisi edes semihyvin vieläkin. Eli meitsin Guitarherobravuuri, olkaa hyvät! Weezer ja My name is Jonas. Ja nyt on muuten pakko ympätä tähän postaukseen loistokas otos viime maanantailta kun todellakin leikin kitarasankaria pitkän tauon jälkeen.





Kasaan tällä hetkellä omia muistelmiani kuvamuodossa, tuosta projektista myöhemmin lisää!


lauantai 17. elokuuta 2013

Bimbambumbambembimbumbumbämbimbanbulla

Day 25: Makes you laugh & Low light, no flash

Kuulin tämän ekan kerran kun oltiin serkkujen kanssa saaressa. Istuttiin laiturilla ja selailin jotain Spotify-listaa ja tämä alkoi soida. Meinattiin tippua laiturilta. Juha Hostikka ja Dallapé -orkesteri kappaleellaan Bimbanbulla.


Hämärä komero ja paljettijakku.