lauantai 26. lokakuuta 2013

Onnea on...

- Pikkuveljen kanssa katsottu animaatioseikkailu
- Nauru
- Onnistunut kasvissosekeitto kesäkeiton jämistä
- Koiran kostea kuono
- Kynttilät
- Sauna
- Sheivatut sääret
- Uudet pitsialushousut
- Kauniit, kultaiset kynnet
- Mummolta vuosia sitten saatu villapaita
- Hyvä musiikki
- Tähtivalosarja kirjahyllyssä
- Reissumuistot
- Pedattu sänky
- Sherlock Holmes
- Ihanat ystävät
- Suku, jota saa välillä hävetä, mutta jota en vaihtaisi mihinkään
- Mummin tekemä tilkkuvauvapeitto

Masentavasta säästä huolimatta, tänään on iloa ja onnea päivään on tuonut nämä asiat ja ajatukset. Ainakin. Mä rakastan mun elämää, kaikkine vikoineenkin.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Punahuuli

Mä rakastan punaista huulipunaa. Jos päivä tuntuu vähänkään tympeältä, kunnon kerros punaa huulille ja heti mieli kirkastuu. Ja toisen huulipuna voi olla toisenkin päivän piristys. Ainakin kauppatäti sanoi kerran niin.
Mulla oli lauantaina vuoden seurapiiritapahtumassa eli metsästysseuran hirvipeijaisissa burgundyn punaiset huulet, hattu ja housut. Sain kehuja moneltakin kylän asukeista. Huomasin myös, että vanhemmat herrasmiehet olivat myös muodissa mukana punaisine neuletakkeineen. Mä istuin siis tyylikkääseen peijaisporukkaan kuin nenä päähän. 


maanantai 21. lokakuuta 2013

Mummola

Oltiin Siskon ja Mikon kanssa viime viikonvaihteessa mummolassa Tervossa. Oli ihanaa pitkästä aikaa nähdä mummia ja vaaria. Myös mummolan koira Pipsa oli hurmaava! Mummin pöperöt oli parasta, vai miten ois metsopaisti ja sienikastike ja letut jajaja...Vaari ja Mikko kävi metsällä ja sai pari teertä ja pyyn. Nyt ne odottaa tuolla pakkasessa että niistä tehtäisiin jotain hyvää. Myös mummolan ulkosauna on huippua. Ennen kuin tiistaina lähdetiin, vaari kävi poimimassa kotiinviemisiksi suppilovahveroita. Oli kaikin puolin mahtavat neljä päivää.


 Ja ainaiin, käytiin myös Ikeassa. Ostin lampun ja sisustyynyjä. Yllättävän vähällä pääsin.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Syksyn tullen

Hupsistakeikkaa, edellisestä kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi jos toinenkin. Mun kirjoitusinspiraatio on piileskellyt jossain lehtikasoissa. Vaikka syksy onkin mun mielestä vuoden inspiroivinta aikaa, on luovuuteni pyörinyt lähinnä työn alla olevan pitsineulehuivin ympärillä. Mä rakastan neuloa huiveja, ja niitä onkin kertynyt jo sellainen kasa, että pitäisi varmaan alkaa harrastamaan hyväntekeväisyyttä niiden kanssa. Jos joku tarvitsee huivia, huutaa hep!
 Mikä mua muuten vaivaa, mun kamera on lojunut kohta kuukauden toimettomana, vaikka kaunis syksy on ympärilläni? Phuuh, ehkäpä tänään nappaan sen kainaloon ja lähden metsästämään karpaloita. Mun menoa on hieman hidastanut viime viikolla sattunut haaveri, tökkäsin saksilla sormeen. Haava on jo aika hyvin parantunut,  mutta etusormen keskimmäinen nivel on niin turvoksissa vieläkin, että sormi ei taivu kunnolla. Joten malttia siellä karpalosuolla.



Musiikkia olen kyllä kuunnellut todella paljon. Spotify Premium on ollut kyllä vuoden kannattavin sijoitus, ihanaa kun Spotify kulkee puhelimessa mukana minne ikinä menenkin. Mä olen itkenyt suunnattoman upean Somebody To Die For-biisin syleilyssä (tää unplugged-versio on niin pysäyttävä), en todellakaan malta odottaa marraskuun toista päivää. Mä olen nauranut Ylvikselle. Laulanut House of Goldin mukana. Tanssinut Holy Grailia. Nukahtanut The Nationalin käsivarsille. Hypnotisoitunut The 1975 -yhtyeen mustavalkoisien musiikkivideoiden vaikutuksesta. Huutanut mä tykkään susta niin että halkeen. Ja kaikkea muuta näiden tahtiin.
Mutta nyt mä menen laittamaan sen kameran laturiin ja käyn pyörähtämässä Baker Street 221 B:ssä.