Aina mä vaan pyytelen anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut tänne paljon mitään hetkeen, ja teen sen taas. Mulla on valmisteilla aikamoinen postaus, pisin ikinä. Mutta se ei ole vielä valmis, joten saatte odotella sitä hetken aikaa. Nyt mä voisin esitellä teille mun eilisiä kirpparilöytöjä! Oltiin siis serkun kanssa Jyväskylässä kirpparikierroksella.
Kaksi aika namia huivia, yhteensä 9.50 euroa.
Vyö 2.80 euroa.
Sininen neulepaitahässäkkä, 4.00 euroa.
Nää ei oo kirpparilta, vaan äitin työkaverin tytön vanhat kengät sai hyvän kodin. Ihanaa, kun jollain muullakin on iso jalka! Ja toi matto on muuten mun ihan ite tekemä, tykkään siitä aika paljon! Ainiin, kengät, 0 euroa.
Perjantaina (okei, mun aikajärjestys ei ole looginen...) olin toisen serkun kanssa katsomassa Happoradiota. Oli aika jees, vaikka en ookaan koskaan kyseistä orkesteria erikoisemmin fanittanutkaan. Radion kuuntelusta oli kuitenkin hyötyä, oisko ollu kolme biisiä koko keikalla, joita en ollut ennen kuullut.
Miten on mahdollista, että mulle on siunaantunut maailman parhaat serkut? Ja tällä tarkoitan ihan kaikkia.
Hah, teinkin sitten tän suuren muodonmuutoksen jo nyt, vaikka viimeks ajattelin jättää sen tuonnemmaksi. Onneks nää jaksojen vaihtumistaitteet on usein aika vähätöisiä, joten päätin sitten tehdä tän extreme makeoverin jo nyt! Lisäksi inspiraationa toimi tämän päiväisen kuvaussession kuvat. Toi taustakuva on napattu tänään, ja itse ainakin tykkään kovasti! Tässä tämän sumuisen laiskuuspäivän kuvasaldoa:
Vilaus mun uudesta piposta!
Mun kynsihuolto on vähän päässyt repsahtamaan, syyslomalta lähtien mun kynnet on päksähdellyt poikki ihan järjestään. Nääkin kermavaahtokaakaokynnet on ollu jotain viikon, ja sen ne on kyllä näkösetkin...
Mulla on mahtavia ideoita uusien postauksien varalle, pitäs vaan saada aikaseks tehdä ne. Mutta hyvää kannattaa odottaa!
Tykkään. Mutta koska olen laiska, en jaksanut muutella mitään asetuksia enkä mitään. Kunhan tästä tää kiire vähän hellittää, vois pistää aluille suuren muodonmuutoksen, but not todayyy. Nyt syventymään maailman tylsimpään historiankirjaan. Mä en tajua, mä tykkään historiasta ihan sikana ja se on tosi mielenkiintoista, mutta tuossa kirjassa on kaikki selitetty niin oudosti ja tylsästi, että mun tahti on suurin piirtein 15 min jokaista aukeemaa kohti. Tai sitten mun keskittymiskyky on kokenut jonkun suuren rappeuman, who knows.
Mua vähän hävettää kun en oo tänne pitkään aikaan mitään kirjottanut. Mulla on kuitenkin ollut pikkusen kiireviikko, kun kokeet ja paria muutakin juttua on painanut päälle. Nytkin tää on vaan tämmönen lyhyt juttu, mutta kuitenkin.
Mä tykkään talvesta ihan sikana. Mä tykkään kyllä kaikista vuodenajoista tosi paljon (paitsi alkukeväästä (too wet for me) ja keskisyksystä (too dark for me)). Koska tämä keskisyksy näyttää venähtäneen, mä olen lähes masennuksen partaalla sen seikan takia, että on niin pimeää ja ensilumi ei ole vieläkään satanut. Lumi on jotain niiiiiiin parasta. Se tekee kaikesta niin kaunista. I HEART WINTER.
Joskus teinileffat vaan saa tajuamaan joitain asioita. Vaikka onkin hassua samaistua 14-vuotiaaseen brittiteiniin kaikkine ongelmineen, sitä vaan huomaa kaiken sen teineilyn keskellä itsensä. Ja vieläpä 18-vuotiaan itsensä. Sitä se teettää, teinileffojen katsominen. Joissa teinejä yleensä esittää vähintään omanikäiset näyttelijät. Vaikka onhan 18-vuotiaskin vielä teini, mutta ei NIIN teini. You know what I mean?
Tän postauksen sisältö on pieni, mutta ajattelin sen kuitenkin tehdä. Mä muutin nimimerkkini maypatchista eevmaniksi. Miksi? Koska laitan ihan juuri pystyyn toisen blogin, joka tulee samalla toimimaan mun kuvisdiplomin portfoliona, ajattelin, että nimimerkin pitää olla hieman virallisemman oloinen. Eevmanilla on oikeasti tarinakin. Sen lisäksi että se on mun käyttäjätunnus koulun verkkoon, se on myös mun alteregosupersankarinimi. Ja mun tulevan diplomityönaihe on sankarit, joten, tadah: täydellinen nimimerkki! Mulla on myös viime kesän leirillä toisen ohjaajan kanssa yhdessä tehty paita, jossa lukee mun puolella EEVMAN. Että siinä tarinaa nimimerkistä. Ja jos ette tajunnut vielä, siinä on mun etunimen ja sukunimen alut yhdistetty! Mutta joo, nyt mä painelen perustamaan sitä blogia (mulla on taas vaihteeks hyppäri...), pus vain!
Yleensä ihmiset hyppii riemusta saadessaan tietää, että heillä on kaksi ensimmäistä tuntia (heheh) hyppyä. Noh, minä en. Sen siitä saa kun asuu keskellä metsää, josta on matkaa kouluun about 15 kilometriä ja jossa linja-auto on lähes yhtä harvinainen kuin tyrannosaurus rex. Eli yleensä sulla on vain yksi mahdollisuus päästä kouluun. Mulla se on herätys viimeistään klo 7, taksi pihassa 7.35, taksi vie minut linja-autopysäkille josta sitten hyppään linkin kyytiin ja ajelen sillä noin 50 minuuttia, jotta pääsen kouluun. Joka alkaa vasta kahden tunnin päästä siitä, kun olet saapunut koululle. Onko se reilua, kun normaalisti 15 MINUUTIN matkaan, menee kouluaamuina YLI TUNTI? Ei ole. Tänään kyllä pääsin äitin kyydilla koululle, mutta koska minulla on nuorempia sisaruksia, joilla alkaa koulu jo ysiltä, joten ei paljon lohduttanut. Sainpahan ainakin syödä aamupalan rauhassa.
Kyllähän ne hyppytunnit lämmittää sellaisten mieltä, keillä on paremmat kulkumahdollisuudet KOKO PÄIVÄN. Mua se taksi tulee hakemaan tasan kerran päivässä, joten se on joko ota tai jätä. Enkä mä viitsi lintsata koulusta ihan vaan sen takia, että mulla on kaksi ekaa tuntia hyppyä. Oma auto ois jees, mutta koska olen köyhä opiskelija, tilanne on no money no funny.
Mä olen nyt siis ollut tosi ahkera ja lukenut kaiken maailman blogeja koko aamun ja koska en jaksanut enää, ajattelin ilahduttaa teitä tällä säälittävällä valituksellani. Olkaa hyvät.
Että mitä häh? Noin mä ajattelin vielä eilen aamuna kun aloin maalaamaan tulevia hyllyjäni. Mitä ihmeen alkydimaalia, ihan tavalliselta maalilta tuo näyttää! Kaikki menikin mallikkaasti kunnes tuli aika pestä pensseli. Kun pensseli ei vedellä ja raivokkaalla hinkaamisella irronnutkaan, meinasi sormi mennä suuhun. Paitsi että ei meinannu. Mun kädet oli ihan ruskean alkydimaalin (JOKA EI MUUTEN SITTEN OLE VESILIUKOISTA) peitossa, ja niin tahmaset ettei oo todellista. Mun sormet alko tarttua yhteen ja pakokauhu hiipiä selkää pitkin. Kyynärpäitä apuna käyttäen kiiruhdin iskän luo. "Miten mä saan tän ruskeen maalin pois kun tää ei oo vesiliukosta?" Iskä kaiveli mulle pullon lakkabensiiniä, jonka kanssa lotrasin sitten hetken. Hyvin irtosi maalit, eikä edes kynsilakat lähteny. Mä luulin, että lakkabensiini olisi vahvaakin, mutta ei se silti kynsilakanpoistoainetta voittanut!
Mun huoneen makeover on sujunut tosi hyvin, vaikka hiominen oli kamalinta ikinä, ja jouduin vähän turvautumaan veli- ja serkkutyövoimaan telatessa. Koska mä en vaan osannut telata tasaisesti. Mutta kiekuroista olen ylpeä! Kuvia on kyllä luvassa kunhan saan tän urakan loppuun, menee vielä hetki kunhan saan nuo hyllyt seinälle ja lattiat tyhjäksi. Sitten vielä jotain stereopöydän tapaista (pitää varmaan ostaa TV-taso, mun stereot on vähän raskaampaa kaliiberia) ja parit kehykset ja it's reaaaady!
Tein eilen aivan taivaallisia suklaamuffinseja, tässä teille silmänruokaa, maun saatte kuvitella ihan itse!
Hurts oli ihanista ihanin, ei voi muuta sanoa. Mä oisin voinu olla siellä konsertissa ikuisuuden lisää, enkä ois saanu tarpeekseni. Lisää tästä myöhemmin, kun saan ne lupailemani kuvat koneelle! Nyt mä vaan sanon että se todellakin oli better than love, tai ainakin suurinta rakkautta mitä mä olen koskaan kokenut.
Nyt mulla on menossa suuri huoneeni makeover, tänään tyhjensin tän melkein kokonaan, keskellä lattiaa on peili- ja työpöydät peitettynä sanomalehdillä, serkkuni sanoin, näyttää ihan tulivuorelle. Ensi yön nukun olkkarissa, hyvästi yksityisyys! Mä myös olin fiksu ja teippasin mun komeron oven kiinni, joten en saa sieltä mitään vaatteita. Se on teipattu kiinni ihan vaan sen takia, ettei hiomapöly mene sinne, kun se ovi ei pysy kiinni. Mä siis myöskin hioin seinät tänään, mikä oli sieltä ja syvältä. Meillä on hiomakone, mutta se hiomapaperi ei oikein pysyny siinä, joten päätin sitten hioa käsin. Ja se jos mikä on hirveintä ikinä. Noo, tulipahan päivän liikunta-annos hyppiessä ylös alas ja hinkatessa kädet vetelinä. Huomenna sitten hiomapölyjen putsaus ja maalia pintaan! Mutta tästäkin tapauksesta myöhemmin lisää!
Mites teidän viikonloppu meni? Ja millasia suunnitelmia syyslomalle? Pus.
Mä laitoin kynnet samalla kun katsoin Vihreää mailia boksilta. Hyvä leffa, voi itku sentään. Kynnet syntyi siinä sivussa. Ja toi punanen lakka oli vähän lopussa, joten se näyttää vähän röpelöltä, kun piti kaivella. Ja anteeksi taas kuvanlaatu, mä onnistun aina ottamaan niiiiiiin hyviä kuvia. Mutta idea näkyy, right?
Mulla oli lauantai-iltana varattu aikaa, suklaata ja punaviiniä ihan vaan itselleni. Oli aika luksusta. Se oli palkinto mun ah, niin rankasta YO-rupeamasta. Kauhulla odotan kevättä ja VIISIÄ kirjotuksia. Mutta niiden aika ei ole nyt, ja mä kieltäydyn ajattelemasta asiaa ennen kun syysloma loppuu. Sitten pitäs varmaan jo alkaa tankkaamaan historiaa. Mutta, ei tänään, ei nyt. Nyt on vain tämä hetki. Ja niin on muuten huomennakin. Mutta joskus on ajateltava muutakin kuin nykyhetkeä. Mutta ei nyt, kuten sanoin.
Waltz to the Moon
Mun hemmotteluilta alkoi parin kilsan kuutamokävelyllä. Ei ollut paljon mitään pilviä, joten kuu ja tähdet näky ihanasti. Oli aika kylmä, jotain kolme astetta, mutta mulla oli ihan tarpeeks päällä. Mä kuuntelin maailman parasta kuutamokävelymusiikkia. Ja sitten kuulokkeista tuli tämä:
Tähän pystyy valssaamaan ihan hyvin, eikö? Onneks kukaan ei nähnyt kun mä vedin sellasta tanssishow'ta pitkin kuun valaisemaa tietä, että siinä ois moni jääny toiseks! Jotain hyvää sentään siitä, että asuu keskellä metsää. Ja sitten tuli tämä:
Ja tähänkin pystyy valssaamaan, hieman nopeatahtisesti mutta I DID IT! Voin kertoa, että enää ei ollut kylmä sen jälkeen. Olihan noita muitakin biisejä, jotka siivittivät mun öistä tanssihetkeä, mutta nämä jäi parhaiten mieleen. Suosittelen, mä ainakin pystyin ihan antaumuksella pyörimään ja hyppimään ja huitomaan ilman ajatustakaan itseni hillitsemisestä. Se tekee joskus tosi hyvää. Tulkaa vaikka meille, voidaan yhdessä tanssia niin ettei kukaan nää.
Stars and Chocolate Kisses (and Sauna)
Mä pääsin suoraan ulkoa lämpöseen saunaan. Varpaat oli ihan jäässä kun tulin sisälle, joten oli ihanaa vaan napata pyyhe ja hypätä suoraan lauteille. Ensin mä laitoin kasvonaamion. Kyseessä oli H&M:n suklaanaamiohöskä, joskus lahjaksi saatu. Tuoksu ihan törkeen hyvälle, teki vaan mieli lipasta huulia koko ajan!
Mä tein myös jalkakylvyn (omenajalkasuolaa) ja laitoin saunatuoksua (viherminttu) löylyveteen. Ah, mitkä aromit! Saunan jälkeen vielä aitoa kreikkalaista oliiviöljy+aloe vera+kaakaovoi+manteliöljy vartalovoidetta ja piparminttu+luumu jalkarasvaa ja mun hajunystyrät (vai mitkä ne on, hajukarvat?? nystyrät on suussa I KNOW!) oli taivaassa. Mä myös kävin tähyilemässä tähtiä, kun iskä sano että pitäis olla tosi paljon tähdenlentoja. Ja mä en tietenkään bongannu ainuttakaan. Just my luck.
More Chocolate Kisses, Wine and the Love of my Life
Sitten olikin illan loppuhuipennus telkkarin ääressä. Mun kestosuosikkini Holiday ja yksi mun elämäni miehistä, JUDE *heartheartheart* LAW. Jotain elämää suurempaa. Sydämen pakahtuminen yhdistettynä suklaaseen ja viiniin, tuloksena sellainen autuuden tunne, ettei toista.
"You are quickly becoming one of the most interesting girls I've ever met."
Mun suosikkikohtaus, Amandan ja Grahamin ensitapaaminen, on jotain ihan mahtavaa. Mä voisin katsoa sen over and over again! Rakkaus.
Jos joku ei jostain syystä ole nähnyt kyseistä, hömppäleffojen aateliin kuuluvaa mestariteosta, nyt olis sitten korkea aika. Mä katon ton monta kertaa vuodessa, ja se vaan paranee koko ajan. Mä en tule koskaan kyllästymään siihen. Loistavat näyttelijät ja mukaansatempaava vaikkakin aika yksinkertainen juoni ja hienot musiikit (Hans Zimmer!!!) tekee Holidaysta mulle täydellisen leffan. Mun sydän sulaa joka kerta. Enkä mä vaan voi sille mitään. Katsokaa se ihmiset, tämä on käsky!
Glorious Sunday Morning and the rest of the Day (in Photos)
Sleep tight my dearest ones, sweet dreams and warm blankets.
Eilen iltana mä ajattelin, että ei elämä, en tasan halua tänään kouluun. En. Halua. Luvassa oli makoisasti vähän psykologian koetta aamulla ja sitten kolmen jälkeen vielä ah, niin ihana Cooperin testi. Psykan kokeeseen olin lukenut öööh, puoli kirjaa (lopulta sain sen MELKEIN luettua) ja Cooperin olin valmistautunut öööh, en yhtään. Siinä välissä oli sitten vähän matikkaa, äikkää ja vähän lisää psykaa.
Noh, aamu lähti vallan mainiosti käyntiin, kuuden tunnin yöunien jälkeen. Mä melkein yllätyin, että mä sain revittyä itseni sängystä. Mulla oli niin vetämätön olo, ettei toista. Mun piti aamutoimien lisäksi etsiä jostain lenkkarit. Mulla ei ole ihkapihka omia lenkkareita, joten yleensä käytän siskon kenkiä. Mutta tänään neiti päätti tarvita niitä, joten en saanut niitä lainaan. Siispä metsästämään äitin lenkkareita. Jotka lopulta löytyivät ulkoa. Hieman kosteahkoina ja ah, niin hyvän tuoksuisina. Nooh, parempien puutteessa messiin vaan.
Mun ahdistus oli vielä ihan kympissä kun pääsin pysäkille. Yllättävää kyllä linja-auto oli vähän etuajassa, joten iloisena siitä, ettei tarvinnut palella pysäkillä, hyppäsin lämpöisen linjurin kyytiin. Yritin vielä kertailla viimeisiä motiivi- ja älykkyysliirumlaarumeita, mutta eipä siitä niin hirmuisesti hyötyä ollut. Sitten vain kokeeseen, hyyyvin skarppina. Onneksi pääsin ikkunariviin istumaan, oli tosi mukava katsella miten keltaiset koivut loistivat tavallistakin keltaisempina, kun taustalla oli hirmu synkän näköiset pilvimassat ja kun aurinko jostain pilven raosta paistoi juuri niihin koivuihin. Ja hymyn huulille toi myös sauvakävelevä naisparivaljakko, jotka olivat reippailleet purtsikalla myös maanantaina, kun väkersin ranskan yo-koetta. Koe ei ollut hirveän vaikea, mutta ei kyllä ihan helppokaan. Sujuvaa sontaa reilu konseptillinen, pitäisi sillä ainakin läpi päästä.
Päivän loput tunnit menivät vähän sumussa, ajatukset harhaili jo Cooperissa. Hyppytunnilla ennen testiä kopsailin muistiinpanoja, kun ranskan opettaja tuli sanomaan, että nyt olisi tuloksia tarjolla. Olin ihan että mitäh, nyt jo, ja vähän sekavin ajatuksin seurasin opettajaa opettajienhuoneeseen. Sitten kun selvisi että pisteet riittää vahvaan C:hen, multa meinas tippua korvat päästä. MITÄ IHMETTÄ!? C!? Se ylitti mun odotukset ihan roimasti, mun tavotteena kun oli ihan vaan päästä läpi. Cooperin testin unohtaneena, kädet vähän täristen menin takaisin vihkon ääreen. Vähän aikaa siinä istuin ja lagasin. Huh.
No, sitten iski todellisuus, kun oli aika lähteä kiertämään loputonta kehää. Siltä se ainakin ennen suoritusta tuntui. Mutta kun se lähti siitä rullaamaan, niin ei se niin kamalalta tuntunutkaan. Mun tavoitteet ylittyi roimasti (vaikka ei mulla varsinaisia tavoitteita ollutkaan) ja kaikkein yllättynein mä olin siitä, että tosiaan jaksoin hölkätä koko ajan. Mä kun en tunnetusti ole mikään urheilija. Suuri kiitos mun onnistumisesta kuuluu ihanille kannustajille, se auttoi tosi paljon. Iso halaus kaikille.
Kivaa oli myös se, että huomiselle ei tullut läksyjä. Eli tämä ilta on omistettu ihan vaan kivoille jutuille.
Tänään mä olen yrittänyt ahkerasti opiskella ranskaa. Voin kertoa, että ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta nyt pitäisi olla edes jotain päässä. Epäilen kyllä.
Olin siis yksin kotona, joten sain tehdä ihan mitä huvittaa ihan miten huvittaa. Ensin mä poltin levyllisen musiikkia. Syksy 2011 vol.2 sisältää musiikkia mm. sellaisilta artisteilta ja bändeiltä kuin Airship, Milow, Delay Trees, Phoenix, Bombay Bicycle Club ja Bon Iver. Tuo levy on soinut aika isoilla volyymeilla melkein koko päivän. Söin lakritsijäätelöä ja pitsaa, ja tiskasinkin! Katsoin myös telkkaria vähäsen. Mutta suurimman osan ajasta OPISKELIN. Oli huomattavasti paljon hauskempaa lukea ranskan pronomineja hyvän musiikin soidessa taustalla (välillä ehkä ihan vähän musiikki vei mukanaan, ihan vähän, ei paljon. Enkä ainakaan tanssinut ympäri taloa hyvin typerän näköisenä.) Ulkona olisin halunnut käydä, mutta en jaksanut laittaa tarpeeksi päälle, joten tyydyin katselemaan syksyä ikkunan läpi. Tämä päivä menikin pitkissä kalsareissa, neuleessa ja säärystimissä. Parasta, kun yksin ollessa saa näyttää millaselta ryysyläiseltä tahansa. Ja siltä mä tänään näytinkin...
Eilen laittelin taas kynsiä, Pienen Kynsiblogin innoittamana. Selaillessani tuota blogia osui silmiin tutorial liukuvärjäykseen, joka näytti aika simppeliltä ja kivalta. No, tässäkin tapauksessa helpommin sanottu kuin tehty ja että toivottavasti harjotus tekee mestarin. Ja anteeksi kauheassa kunnossa olevat kynsinauhat.
Mutta nyt, se ois vielä viimeset kieliopit päähän, ja sitten ehkä jotain kivaa, kuten leffa ja iiiiso muki teetä?
Musta ei oo pitkään aikaan viikonloppu tuntunu näin viikonlopulta. Mä vietin tänä aamuna jotenkin nostalgisen lauantaiaamun: heräsin puol kympiltä, menin peittoon kääriytyneenä sohvaan telkkarin äärelle ja otin aamupalaa mukaan. Sen jälkeen vietin vähän karkkipäivää ihan kun pienenä. Tosin lastenohjelmat oli vaihtunut ruokaohjelmiin (Arvostele mun illallinen Australiassa), mutta muuten ihan sama meininki kuin vuosia sitten.
Mutta jatko ei tule sujumaan kuin vuosia sitten. Barbileikit on vaihtuneet ranskan kirjoihin (joista mä pääsen maanantain jälkeen eroon!!!) ja siivouspäivästä luistamiset oikeaan siivoamiseen. Aikuisten maailma kuulostaa niin tylsältä! Joskus mä kaipaan niitä hetkiä, kun en tarvinnut ketään muuta ihmistä viihtyäkseni oman huoneen sisään rakentuneessa mielikuvitusmaailmassani. Saatoin leikkiä tuntikausia yksin, enkä kaivannut muiden seuraa lainkaan. Kyllä muidenkin kanssa oli ihan kiva leikkiä, mutta omissa leikeissä sai aina ihan itse päättää mitä tapahtui.
Nykyisin yksin omassa huoneessa istuminen saattaa välillä masentaa, kun tuntuu että kukaan ei välitä kun ei vietä juuri nyt aikaa kanssani. Ennen näissä tilanteissa oli aina joku leikki odottamassa ja viemässä ajatukset muualle. Mikä nyt vie ajatukset muualle? Musiikki? Kirja? Elokuva? Piirtäminen? Liikunta? Mahdollisesti, mutta minun kohdallani nämä ei aina toimi. Ajatukset puskee läpi, kaikesta.
En väitä, että olisin vielä aikuinen, mutta kyllä se varsinainen lapsuus on jo jäänyt taa. Velvollisuudet on lisääntyneet ihan huomaamatta ja kaikki mikä lapsena oli sallittua on muuttunut epäsopivaksi. Kyllähän noita joitain uusia oikeuksia on tullut, mutta ei ne vedä vertoja lapsuuden huolettomuudelle ja vapaudelle.
Nyt mä menen tekemään tylsiä aikuisten juttuja. Jos sen jälkeen vaikka voisi ihan vähän aikaa olla lapsi, ja mennä huolettomana hyppimään tuonne ihanaan syyspäivään?
...miten ihmeessä lapset tuntuu "aikuistuvan" aina vain nuorempina. Kun sattuu käymään lukiota samassa rakennuksessa yläkoulun kanssa, törmää jatkuvasti yläkoululaisiin, joista osa tuntuu olevan niin, anteeksi kielenkäyttö, vitun kovia ja vanhoja. Kun mä menin seiskaluokalle, mä olin ihan lapsi. En tiennyt mitään mistään ryyppäämisestä ja muista tällaisista. Nyt kun mennään seiskalle, tupakka, alkoholi ja jopa huumeet on jo vanhoja tuttuja monille. Ja musta tuntuu, että täällä meillä tää on melko tuore ilmiö. Tai sitten mä vaan olen elänyt jossain pussissa. Muutama vuosi sitten kun itse olin yläasteella, tuntui ainakin, että yleisesti oltiin paljon ns.kiltimpiä kun nyt. Ei ainakaan sotkettu koulun vessoja samaan tahtiin kun nyt. Ja ei se meininki ollut tällaista. Toki niitä kovia jätkiä oli silloinkin, mutta nyt niitä vaan on tosi paljon enemmän. Ja nuorempana. Mikä tässä yhteiskunnassa oikein potkii niin kovasti päähän, että se älli vaan häviää päästä ja aletaan sekoilemaan päihteiden kanssa ja tekemään muuta ilkivaltaa. Ja vielä toisten kustannuksella. Mitä pahaa se vessan seinä oikein on tehnyt, että siihen pitää kirjoitella vittuja ja huoria?
Mä myönnän, mä olen aina ollut kiltti tyttö ja tulen aina olemaan. Mä en ryyppää enkä biletä enkä haahuile muuten vaan. Mä en vaan tajua, miksi mun pitäis tehdä niin. Mä en näe siinä mitään järkeä. Miksi pitäisi tehdä harmia itselle tupakoimalla, ja vielä ihan maksaakin siitä? Huumeista puhumattakaan. Mikä siinä on, että pitää myrkyttää itsensä ihan vapaaehtoisesti? Alkoholin suhteen mä kannatan kohtuukäyttöä. On ihan okei ottaa pari siideriä tai lasi viiniä, mutta miksi pitäisi vetää pää täyteen niin, että seuraavana päivänä ei ole muistona kuin huono olo? Ja ei ne vessan seinät ole koskaan mulle mitään pahaa tehnyt.
Ei se, että tupakoi ja juo, tee kenestäkään aikuista. Se, että osaa oikeasti toimia fiksusti ja ajatella ihan itse, on paljon aikuisempaa käytöstä kuin miljoona vedettyä känniä ihan vain siksi, että se on muka niin cool. Se, jos mikä on lapsellista. Ehkä mä sitten olen pumpulissa kasvanut kermaperse, joka ei tiedä oikeasta elämästä mitään. Mutta mä olen ihan tyytyväinen tällaisena. 18-vuotiaana, joka yhä osin tuntee olevansa lapsi. Mieluummin näin, kuin 13-vuotiaana, joka tuntee olevansa "aikuinen". Koska sitä kukaan 13-vuotias ei todellakaan ole. Eikä kyllä 18-vuotiaskaan.
Voi että mitä menin tekemään kun ostin Adelen albumin 21 viime keskiviikkona. Mä olin metsästänyt sitä jo jonkin aikaa, ja Jyväskylästä sen sitten Sokokselta bongasin. Ei siinä muuta, mä vaan en lakkaa kuuntelemasta sitä. Aina kun pitäs tehdä jotain koulujuttuja, kuten vaikkapa lukea ranskaa, niin mun keskittyminen herpaantuu totaalisesti. Äskenkin mä kuuntelin sitä korvalappustereoilla, ja nukahdin, ja heräsin aina välillä ja nukahdin taas. Koska Adele vaan on niin hyvä. Se rauhottaa mua. Auttaa unohtamaan stressin ja kaiken muun.
Mä niin rakastan Adelen ääntä. Se on just sellanen ääni, että kun sitä kuuntelee, voi oikeasti tuntea samat tunteet kun laulaja. Näitä on harvassa, mutta kyllä niitä löytyy. Onneksi. Liian usein on kappaleisiin vaan laitettu joku pinnallinen ja tuotettu nuori nainen vonkumaan paria sanaa, ilman mitään sanomaa. Mutta kuunnelkaapa vaikka Adelea. On muuten sanomaa ja ääntä. Oikeaa ääntä.
Ja mun mielestä Adele on myös tosi kaunis. Ei herttinen sentään, aivan upeahan tuo nainen on. Se kantaa itsensä ylpeydellä, mikä on aina niin kaunista. Adele on jotenkin niin hirmusen aito ja kunnollinen roolimalli ihan kenelle vaan. Ihan ansaitusti oli Britannian Glamourin Woman of the Year. Ja ihan ansaitusti se on kaikki muutkin palkintonsa voittanut. Adele vaan on... jotain niin kaunista, kaikin puolin.
Katselin tuossa Suomen Huippista, ja siinä oli kuvaukset, joissa piti hymyillä hammashymyä. Joiltain se onnistui luonnostaan, toisilta taas ei. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan, joka ei vaan osaa hymyillä tätä kuuluisaa pepsodent-hymyä. Mun naama menee ihan sykkyrälle pelkästa ajatuksesta. Mä pystyn hymyilemään hammashymyä ja näyttämään ihmiseltä, jos vain ylähampaat näkyy. Alahampaat on ihan mahdoton saada esille, ellei halua hymyn näyttävän irvistykseltä.
Niistä Huippiksen kuvauksista inspiroituneena päätin ottaa kuvia mun erilaisista hymyistä. Koska hymy on ihana asia, ja mulle ainakin tulee hyvä mieli kun nään jonkun aidosti hymyilevän ja nauravan, jaan myös teille nämä kuvat kollaasimuodossa. Toivottavasti edes joku tulee hyvälle mielelle mun hymyistä!
A smile is a curve that sets everything straight. -Phyllis Diller
Joten hymyilkää ihmiset, se saattaa pelastaa jonkun päivän!
Ostin viime viikolla Jyväskylästä uusia kynsilakkoja, Dependin sävyä 257 ja mustan Depend Art Linerin, jossa siis on ohuempi sivellin. Sillä koetin taiteilla jonkinmoisia kiekuroita, jota vielä vasemmassa kädessä näyttävätkin kiekuroilta, kun taas oikean käden kiekurat muistuttaa lähinnä jotain oksia. Johtuukohan kenties siitä, että satun olemaan oikeakätinen?? Mun oma suosikki on vasurin peukku! Ja oikean lakatkin lievästi sanottuna vemottaa, mutta mitäs pienistä, ei pienetkään meistä.
