viikonloppu-viikonloppu ja lapsuudenkaipuu

Musta ei oo pitkään aikaan viikonloppu tuntunu näin viikonlopulta. Mä vietin tänä aamuna jotenkin nostalgisen lauantaiaamun: heräsin puol kympiltä, menin peittoon kääriytyneenä sohvaan telkkarin äärelle ja otin aamupalaa mukaan. Sen jälkeen vietin vähän karkkipäivää ihan kun pienenä. Tosin lastenohjelmat oli vaihtunut ruokaohjelmiin (Arvostele mun illallinen Australiassa), mutta muuten ihan sama meininki kuin vuosia sitten.

Mutta jatko ei tule sujumaan kuin vuosia sitten. Barbileikit on vaihtuneet ranskan kirjoihin (joista mä pääsen maanantain jälkeen eroon!!!) ja siivouspäivästä luistamiset oikeaan siivoamiseen. Aikuisten maailma kuulostaa niin tylsältä! Joskus mä kaipaan niitä hetkiä, kun en tarvinnut ketään muuta ihmistä viihtyäkseni oman huoneen sisään rakentuneessa mielikuvitusmaailmassani. Saatoin leikkiä tuntikausia yksin, enkä kaivannut muiden seuraa lainkaan. Kyllä muidenkin kanssa oli ihan kiva leikkiä, mutta omissa leikeissä sai aina ihan itse päättää mitä tapahtui.

 Nykyisin yksin omassa huoneessa istuminen saattaa välillä masentaa, kun tuntuu että kukaan ei välitä kun ei vietä juuri nyt aikaa kanssani. Ennen näissä tilanteissa oli aina joku leikki odottamassa ja viemässä ajatukset muualle. Mikä nyt vie ajatukset muualle? Musiikki? Kirja? Elokuva? Piirtäminen? Liikunta? Mahdollisesti, mutta minun kohdallani nämä ei aina toimi. Ajatukset puskee läpi, kaikesta.

En väitä, että olisin vielä aikuinen, mutta kyllä se varsinainen lapsuus on jo jäänyt taa. Velvollisuudet on lisääntyneet ihan huomaamatta ja kaikki mikä lapsena oli sallittua on muuttunut epäsopivaksi. Kyllähän noita joitain uusia oikeuksia on tullut,  mutta ei ne vedä vertoja lapsuuden huolettomuudelle ja vapaudelle.

Nyt mä menen tekemään tylsiä aikuisten juttuja. Jos sen jälkeen vaikka voisi ihan vähän aikaa olla lapsi, ja mennä huolettomana hyppimään tuonne ihanaan syyspäivään?