Syksyn tullen

Hupsistakeikkaa, edellisestä kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi jos toinenkin. Mun kirjoitusinspiraatio on piileskellyt jossain lehtikasoissa. Vaikka syksy onkin mun mielestä vuoden inspiroivinta aikaa, on luovuuteni pyörinyt lähinnä työn alla olevan pitsineulehuivin ympärillä. Mä rakastan neuloa huiveja, ja niitä onkin kertynyt jo sellainen kasa, että pitäisi varmaan alkaa harrastamaan hyväntekeväisyyttä niiden kanssa. Jos joku tarvitsee huivia, huutaa hep!
 Mikä mua muuten vaivaa, mun kamera on lojunut kohta kuukauden toimettomana, vaikka kaunis syksy on ympärilläni? Phuuh, ehkäpä tänään nappaan sen kainaloon ja lähden metsästämään karpaloita. Mun menoa on hieman hidastanut viime viikolla sattunut haaveri, tökkäsin saksilla sormeen. Haava on jo aika hyvin parantunut,  mutta etusormen keskimmäinen nivel on niin turvoksissa vieläkin, että sormi ei taivu kunnolla. Joten malttia siellä karpalosuolla.

Musiikkia olen kyllä kuunnellut todella paljon. Spotify Premium on ollut kyllä vuoden kannattavin sijoitus, ihanaa kun Spotify kulkee puhelimessa mukana minne ikinä menenkin. Mä olen itkenyt suunnattoman upean Somebody To Die For-biisin syleilyssä (tää unplugged-versio on niin pysäyttävä), en todellakaan malta odottaa marraskuun toista päivää. Mä olen nauranut Ylvikselle. Laulanut House of Goldin mukana. Tanssinut Holy Grailia. Nukahtanut The Nationalin käsivarsille. Hypnotisoitunut The 1975 -yhtyeen mustavalkoisien musiikkivideoiden vaikutuksesta. Huutanut mä tykkään susta niin että halkeen. Ja kaikkea muuta näiden tahtiin.
Mutta nyt mä menen laittamaan sen kameran laturiin ja käyn pyörähtämässä Baker Street 221 B:ssä.