perjantai 9. elokuuta 2013

Dancing Bull

Day 17: You hear often on the radio & Artwork 

Tällaisessa tilanteessa mieleen tulee ensimmäisenä kappaleitä, joiden yletön radiosoitto saa ihmisparan epätoivon partaalle. TAAS ne levikset repee ja TAAS tuntuu kuin ois kakskytkaks. Hetken mietittyäni alkoi mieleen pulpahdella kappaleita, joiden soidessa radiossa volyymit nousee melkein ajatuksen voimasta ja sanat karkaavat huulilta ennen kuin huomaakaan. Ne on niitä mulle rakkaita radiohittejä. Tämän hetken soitetuimmista tuli ensin mieleen Hurtsin Blind, mutta kappas, se onkin ollut jo esittelyssä. Seuraavaksi mieleen tuli kappale, joka on soinut radiossa jostain keväästä asti ja vaikkei se enää soikaan niin paljon, aina soidessaan se saa melkein halaamaan radiota. Kyseessä on äärimmäisen upea Bastillen Pompeii. Bastillen levy Bad Blood on ollut kovassa soitossa ja minua harmittaa suuresti ettei tullut lähdettyä Provinssiin tsekkaamaan poikien livekuntoa. Nooh, ehkä ensi kerralla. (Livemusiikista puheen ollen, HURTS, HELSINKI, MARRASKUUN TOINEN. Mä niin olen siellä.)


Taideteoksen virkaa saa nyt toimittaa viime viikolla piirtämäni härkäolio. Tykkään piirtää tuon tyylisiä pikkutarkkoja kuvihässäköitä, en tiedä miten niitä oikein kuvailisi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti