torstai 9. helmikuuta 2012

voihan konteksti, retoriikka, diskurssi ja onomatopoieettinen

"Lukijan ja kaunokirjallisen tekstin välille syntyy monenlaisia vuorovaikutussuhteita. Kaunokirjallisuutta voi lukea eläytyen ja henkilöhahmoihin samastuen. Tällainen lukija uppoutuu kerrottuun ja kuvattuun fiktion maailmaan kuin todellisuuteen: ottaa kantaa tapahtumiin, paheksuu jonkun henkilöhahmon toimintaa tai rakastuu johonkuhun tulisesti. Toisenlainen lukija erittelee ja pohtii lukemaansa: etsii teemoja, vertailee tyylejä ja arvioi kerrontatapaa."  (Kieli ja tekstit 2, WSOY Oppimateraalit Oy, 2007)
Minä en ole tuo "toisenlainen lukija". Olen juurikin tuo ensin mainittu eläytyjä. Kuka oikeasti "erittelee ja pohtii lukemaansa" kun käsissä on tarina, joka tempaa mukaansa ja saa todella rakastumaan johonkin kirjan henkilöön? Ei niitä tekstejä ole aina tarkoitus "eritellä ja pohtia". Kuinkakohan moni kirjailija kirjoittaessaan ajattelee, että hmm, kirjoitanpahan tähän nyt näin että joku stressaantunut lukiolainen saa eritellä ja pohtia tekstini retoristen keinojen vaikuttavuutta suhteessa naapurin Hellevin pöytälaatikkorunoon.
Ja käsi ylös, kuka arvasi minun kertaavan huomiseen tekstitaidon kokeeseen ja olevan hyvin ärsyyntynyt siihen, että minun pitäisi huomenna kirjoittaa yhtä sujuvasti ja virheettömästi kuin äidinkielen opettaja tai YTL:n täti. Otan osaa, jos satut olemaan samassa tilanteessa.
Nyt painun takaisin peiton alle tuon kirjan kanssa ja yritän kerrata jotain järkevää. Jos siitä nyt enää mitään hyötyä on.


Kuva täältä.

2 kommenttia:

  1. JOOOOO ! novellissa lukee: "ulkona satoi." lukion äikänopen ja ytl:n versio: "kertoja ennustaa tulevia, vielä tiedostamattomia tapahtumia."

    argh. mut hei. LET'S PULL THROUGH THIS !

    VastaaPoista
  2. Juuri näin! Oli kyllä ihan sitä itteensä toi, mutta kyllä se läpi menee. Eri asia millaisin tuloksin...

    VastaaPoista