just a reflection, but oh, so beautiful

Syksyinen lauantai-ilta, noin kello kahdeksan aikaan. Olet juuri herännyt iltatorkuilta lämpimässä mökissä viltin alla. Nouset ylös ja katsot ikkunasta hämärtyvään iltaan. Puet lämpimästi päälle, otat kameran mukaan ja lähdet pienelle kävelylle pitkin mökkitietä suunnaten hiljaiselle maantielle. Vedät sisääsi kirpeän viileää syysilmaa, joka on sekoitus järvituulen raikkautta, mätäneviä sieniä ja kosteutta. Kengät rahisevat soratiellä, jonka harmautta ensimmäiset syksynväriset lehdet piristävät. Väistelet pieniä lätäköitä, jotka ovat vielä muistona edellisen yön sadekuurosta. Tulet sähkölinjaa varten tehdyn aukon laitaan, jossa kohtaat ensimmäistä kertaa Kuun.

Kuu katsoo sinua kalpein kasvoin, kuitenkin kutsuvasti hymyillen. Vastaat hymyyn, ja kohotat kamerasi ottaaksesi kauniskasvoisesta Kuusta kuvan, mutta Kuu yrittää piiloutua sähkölinjan taa, kuin arastellen kameraa. Rohkaiset Kuuta, ja pienen taivuttelun jälkeen Kuu kurkistaakin ujosti pylvään takaa. Hymyilet otokselle, ja jatkat matkaa sanoen Kuulle näkemiin. 

Tie kiemurtelee puiden siimekseen, jossa hämärä tiivistyy harsona ympärillesi. Sivusilmällä näet Kuun kurkkivan kuusivanhusten takaa. Katselet heijastuksia tien lätäköistä ja luulet Kuun jo jääneen taakse kun nostat katseesi ja Kuu vinkkaa sinulle silmää seuraavasta sähkölinja-aukosta. "Miten sinä tänne jo ehdit?" kysyt Kuulta, joka vastaa hymyilemällä salaperäistä hymyään. Se näyttää haluavan uuteen otokseen. Otat kärsimättömästi kuvan keikailevasta Kuusta, sillä haluaisit päästä jo maantielle kuvaamaan autojen valoja. 

Kiristät tahtia ja jätät Kuun katselemaan sivusta menoasi. Näet jo edessäsi keltapunaisen kolmion risteyksessä sekä ohi vilahtelevien autojen valot. Risteykseen päästyäsi huomaat Kuun taas kurkistavan mutkassa. Hieman ärsyyntyneenä päätät kävellä tietä pitkin Kuusta välittämättä. Talsit pitkin piennarta autojen vilahtaessa ohi. Tajuat yhtäkkiä, että sinulla ei ole heijastimia. Kiroat mielessäsi ja käännyt vastahakoisesti takaisin päin, sillä on jo hyvin hämärää ja heijastin olisi enemmän kuin tarpeen. 

Päästessäsi takaisin mökkitien risteykseen ajattelet kokeilla kamerasi yöasetuksia, joilla edellisenä iltana oli tullut taiteellisia kuvia kynttilöistä. Ja äitistä kalassa.

Kuu on jälleen valmiina kuviin, ja ohiajavat autotkin saavat osansa kameralla osoittelusta. Lähinnä niiden valot.

Kymmenisen minuuttia kuvailtuasi ajattelet näyttäväsi epäilyttävältä seistessäsi tienristeyksessä kameran kanssa ja lähdet takaisin kohti mökkiä. Matka sujuu joutuisasti musiikin tahdittamana. Mökin valot tervehtivät sinua lämpöisesti, mutta enemmän sinua houkuttaa ranta ja laituri, jossa näet vilahduksia kauniista auringonlaskun värjäämästä maisemasta. 

Sormiasi alkaa paleltaa, joten harpot sisälle mökkiin. Oven avatessasi lämmin ilma lävähtää kasvoillesi. Tunnet hien jo pukkaavan pintaan. Äitisi on lämmittäny ihan urakalla, lämmintä on melkein kolmekymmentä astetta. Heittäydyt sängylle lukemaan ruotsia. Siinä vierähtääkin pari tuntia, välillä vähän muuta puuhastellen. 

Lähdet käymään pihan perällä huussissa otsalampun kanssa. Kuu vahtii menoasi puiden välistä kurkistellen, naureskelee otsalampullesi. Näytät sille kieltä. Katseesi osuu otsalampun valossa kimmaltelevaan kantoon. Kimmaltelevaa siinä on jokin sienikasvusto, jossa on pisaroita. Kiroat, kun kamera on sisällä. Juokset sisälle hakemaan sitä. Kuu vain nauraa säntäilyllesi. 

Menet laiturille sanomaan Kuulle suorat sanat, mutta mykistyt. Kuu katsoo sinua rauhallisesti kuin tietäen, kuinka kauniilta se näyttää veden yllä. Tähdet ympärillään se luo kalpeaa valoaan valaisten kaiken kelmeydellään. Et voi muuta kun rakastua Kuuhun. Se on niin kaunis. Kauniskauniskaunis. 

Vietettyäsi kauniin hetken Kuun kanssa, palaat vastahakoisesti sisälle. Pyydät äidiltäsi, että voisiko verhot jättää yöksi auki, haluaisit katsella Kuun valaisemaa yötä. Nukahdat Kuun valvoessa untasi.